lauantai 25. helmikuuta 2023

Helmen Kütt lähetti terveisensä juhlaamme 25.2.2023

 Terveisiä Viron itsenäisyyspäiväjuhlan vieraille Turun yliopistoon 25.02.2023

Arvoisa Turun yliopiston rehtori Jukka Kola, hyvä kansanedustajakollegani Anne-Mari Virolainen,
hyvät naiset ja herrat, olette kaikki kokoontuneet tänään juhlimaan Viron tasavallan 105. itsenäisyyspäivää.
Olen surullinen, etten voi olla kanssanne tänään, mutta olen iloinen, että tervehdykseni luetaan juhlassanne. Sanotaan, että ihminen suunnittelee, mutta Jumala nauraa! Tällä kertaa kävi niin, että perhesyyt eivät salli minun olla tänään Suomessa.
Nimeni on Helmen Kütt, olen Viron tasavallan Riigikogun jäsen ja sosiaalikomitean puheenjohtaja, olen myös Riigikogun Viro-Suomi-ystävyysryhmän johtaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja rakkaassa kotikaupungissani Viljannissa. Voin sanoa, että minua eniten luonnehtisi yksi ilmaisu: olen Suomen fani!
Koulutukseltani olen sosiaalityön maisteri, ammatissani olen toiminut sekä Viljannin kaupungissa vuodesta 1993 että myös koko Viron sosiaalityötä organisoimassa vuodesta 2011, jolloin minut valittiin Riigikogun jäseneksi. Vuonna 2014 sain sosiaaliministerin salkun, ja hain paljon mallia juuri Suomen sosiaalityön ja terveydenhuollon järjestämisestä. Nyt odotan ja seuraan mielenkiinnolla, kuinka Suomi onnistu SOTE-uudistuksessa ja parantaako se tilannetta, jossa ihminen on jumissa sosiaalityön ja terveydenhuollon välissä.
Haluan onnitella teitä kaikkia, rakkaat suomalaiset ja hyvät virolaiset, jotka asutte ja työskentelette Suomessa. Onnittelut siitä, että pysymme yhdessä, olemme yhtenäisiä ja näin me pärjäämme.
Kun Viljannissa sataa tänään lunta ja vasta muutama päivä sitten muurasimme kulmakiven Karlssonin päiväkodille, samaan aikaan Ukrainassa pommeja putoaa, päiväkodit ja kodit tuhotaan ja ihmisiä tapetaan – sotaa on jatkunut jo 365 päivää.
Vapaus ei ole itsestäänselvyys, sen eteen on tehtävä lujasti töitä joka päivä. Sitä on säilytettävä kuin herkkää kristallimaljakkoa, sillä vapaus on hauras!
Erityinen kiitos kuuluu suomalaisille, jotka ovat kerta toisensa jälkeen tukeneet Viroa ja virolaisia ja auttaneet vaikeina aikoina. Näin oli 90-luvun alussa, kun monet virolaiset tulivat Suomeen töihin, ja samoin nyt, kun virolainen löytää Suomesta työpaikan ja palkan, jonka avulla hän pärjää paremmin kotona Virossa.
Tietysti on paljon myös kokonaan Suomeen asettuneita, mutta olen varma, että Viro ja siellä elävät läheiset ovat heidän sydämessään ja mielessään aina.
Hyvät juhlavieraat, tervetuloa Viljantiin keväällä tai kesällä! Viljanti on ihana vihreä kaupunki, jossa asuu mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Heinäkuun lopussa järjestettävä Pärismuusika -festivaalimme tuo Viljantiin ihmisiä kaikkialta maailmasta. Meillä on kaunis luonto ja hyvät lomamahdollisuudet! Olette erittäin tervetulleita!
Vielä kerran kiitos, että olette kokoontuneet juhlimaan Viron tasavallan 105-vuotispäivää, se lämmittää sydäntä ja liikuttaa minua suuresti! Kiitos tuestanne ja ystävällisyydestänne - Viron kansan syleilemisestä.
Toivon kuitenkin, että tapaamme myös kasvotusten, sillä jo huhtikuussa haluan tulla Turkuun.
Eläköön Viro ja Viron ja Suomen ystävyys!
Kunnioituksella syvällä kiitollisuudella,


Helmen Kütt














******

Tervitus Turu peokülalistele Turu ülikoolis 25.02.2023
Austatud Turu Ülikooli rektor Jukka Kola, austatud kolleeg Anne-Mari Virolainen,
lugupeetud daamid ja härrad, kes kõik olete täna kogunenud Eesti Vabariigi 105 iseseisvuspäeva tähistamisele.
Olen väga kurb, et ei saa täna teiega koos olla, kuid rõõmus, et minu tervitus saab ette loetud!
Öeldakse, et inimene plaanid, kuid Jumal naerab! Ka sellel korral juhtus nii, et perekondlikud põhjused ei võimalda mul täna Soomes olla.
Minu nimi on Helmen Kütt, olen Eesti Vabariigi Riigikogu liige ja sotsiaalkomisjoni esimees, olen ka Riigikogu Eesti-Soome sõprusrühma juht ning oma kalli kodulinna Viljandi – linnavolikogu esimees. Võin öelda, et kõige rohkem iseloomustab mind aga väljend – olen Soome fänn ja kuna minu haridus on
sotsiaaltöö magister, siis olen võtnud väga palju eeskuju nii Viljandis linnas alates 1993.aastast aga ka Eesti riigis sotsiaaltöö korraldusel alates 2011. aastast, mil mind valiti Riigikogu liikmeks ja 2014.a. sain austusväärse sotsiaalkaitse ministri portfelli eeskuju just Soome sotsiaaltöö ja tervishoiu korraldusest.
Ootan ja vaatan huviga, kuidas teil SOTE reform õnnestub ja kas see parandab olukorra, kus inimene ei kuhu sotsiaaltöö ja tervishoiu vahele.
Soovin, armas sugulusrahvas soomlased ja tublid eesti inimesed, kes elate ja töötate Soomes, teid kõiki õnnitleda. Õnnitleda sellel puhul, et hoiame kokku, et oleme ühtsed ja nii saame ka hakkama. Kui meil täna Viljandis langeb lund ja alles mõned päevad tagasi panime Viljandis lasteaed Karlssonile nurgakivi, siis Ukrainas langeb juba 365 päeva pomme ja purustatakse lasteaedu, kodusid ning tapetakse inimesi.
Mõtleme täna ka neile, sest vabadus pole midagi enesest mõistetavat, selle nimel tuleb iga päev kõvasti töötada ja hoida kui õrna kristallvaasi, sest vabadus on habras!
Minu eriline tänu kuulub Soome rahvale, kes ikka ja jälle on Eestile ja eestlastele olnud toeks ja raskel hetkel aidanud. Olgu see 90-ndate alguses, kus Soome tulid tööle mitmed eestlased või ka nüüd, kus tubli töömees Eestist leiab Soomes töö ja palga, millega siis juba kodus Eestis paremini toime tulla.
Muidugi on ka neid, kes on asunud elama Soome, kuid olen kindel, et Eesti ja lähedased on neil südamest ja meelel.
Austatud peokülalised, olete oodatud kevadel või suvel Viljandisse! Viljandi on imeline roheline linn, kus elavad toredad ja lahked inimesed. Meie Pärimismuusika Festival, mis toimub juuli lõpus, toob Viljandisse inimesi üle kogu maailma. Meil on kaunis loodus ja head võimalused puhkuse veetmiseks!
Olete väga oodatud!
Veelkord tänan, et olete kogunenud, et tähistada Eesti Vabariigi 105. aastapäeva, see teeb südame soojaks ja liigutab meeli! Tänan teid toetuse ja lahkuse eest, et olete eesti inimesed omaks võtnud.
Loodan siiski, et kohtume ka näost-näkku, sest juba aprillis on mul soov tulla Turusse.
Elagu Eesti ja Eesti ja Soome sõprus!

Austuse ja sügava tänu ning lugupidamisega,
Helmen Kütt

maanantai 6. helmikuuta 2023

Helmikuu on Viron juhlakuu

 Helmikuu on Viron juhlakuu!


Kalenteriin merkattavaa:

14.2. klo 15.15 Suurlähettiläs Sven Sakkovin yleisöluento Turun yliopistolla (Calonia, ls 1) "Russian aggression against Ukraine and the European security architecture"

24.2. Kirjastosillan juhlavalaistus, kokoonnumme sillalla klo 18

25.2. klo 14 Itsenäisyyspäivän juhla Turun yliopistolla, ilmoittautumiset linkin kautta:



Suurlähettiläs Sven Sakkov






















****
Tiistaina 5.2. klo 16- keramiikkakurssille Marjen kanssa! 
Hinta: aikuiset 25 euroa, lapset 15 euroa.
Kurssi sopii kaikille, ennakkotaitoja ei tarvita. Kurssilla valmistetut esineet myös poltetaan ja lasitetaan, saat itsellesi uuden lemmikkikulhon tai kupin! Tervetuloa: Linnankatu 31, sisäänkäynti sisäpihan puolelta ja hissillä 3. kerrokseen.

****
Vironkielinen kuoro kokoontuu tiistaisin klo 18 ja lasten musiikkiryhmä torstaisin klo 17.30, osoite: Linnankatu 31. Lisää laulajia odotetaan mukaan, tervetuloa!

*****
Varsinais-Suomen Viro-keskus ry vietti virolaisen kirjallisuuden juhlapäivää 30.1.2023 järjestämällä keskustelun A.H. Tammsaaren tuotannosta. Mukana keskustelemassa olivat Jouni Elomaa, Triinu-Liis Kull ja Pekka Lehtinen. Kirjallisuuskeskustelu-podcast on kuunneltavissa soudcloud-linkin kautta:


****
Sähköposti jumissa, tiedot kadoksissa, laite ei tee yhteistyötä? Apupiste palvelee Viro-keskuksessa keskiviikkoisin 13.30-15.30, tervetuloa, ota puhelin tai kannettava tietokoneesi mukaan ja tule kysymään! Neuvonta ja apu on sinulle ilmaista, olemme mukana TSL Turun digiavun hankkeessa.

****
Muistutus keskustelupiireistä ja viron kielen kursseista! Kevätakausi on alkanut, vielä ehdit mukaan! keskustelupiireistä voit kysyä toimistolta, kielikursseja kannattaa etsiä opistojen valikoimista.

****

Viro-keskuksen toimistolla helmikuussa esillä valokuvanäyttely:
Tapani Teittinen, Tallinnasta itään.
Tervetuloa! Teokset ovat myynnissä, tuotta käytetään Ukrainan avustusmatkoihin.

Toimisto on auki: ma ja ti  klo 10-14, ke 10-18. to 10-14.

Palvelemme puhelimitse:
suomeksi 040 221 8237
viroksi 040 147 5221