perjantai 27. syyskuuta 2019

Historiadokumentti Coming Home Soon

Historiadokumentti Coming Home Soon – The Refugee Children of Geislingen (2018) kertoo virolaisista, jotka pakenivat kotimaastaan lapsina vuonna 1944 ja päätyivät pakolaisleirille Etelä-Saksan Geislingeniin. Elokuva on ohjaaja Helga Meritsin viides dokumenttiteos.

Elokuva esitetään Turun pääkirjaston Studiossa keskiviikkona 2.10. kello 18, vapaa pääsy.

***



Miltä tuntuu, kun joudut lapsena yhtäkkiä lähtemään kodistasi, koska kotimaasi on sodassa ja perheesi vaarassa? Kun joudut jättämään kotisi, rakkaasi ja kaikki muut, jotka olet koskaan tuntenut?

Siitä kerrotaan dokumentissa Coming Home Soon. Se on tarina virolaisista lapsista, joiden piti paeta Virosta vuonna 1944 äitiensä, sisarustensa ja joskus myös isiensä kanssa. He eivät tienneet, mihin vaaralliset tiet heidät veisivät. Kun he pääsivät pakolaisleireille, he ymmärsivät, että tämä kaikki olisi vain väliaikaista.

Kaikki elokuvan haastateltavat asuivat vuosina 1945-1950 Etelä-Saksan Geislingenin pakolaisleirillä. Geislingen oli Viron kokoontumiskeskus, jossa noin 4000 virolaista asui yli viiden vuoden ajan. Leiristä tuli pieni Viro, jossa oli kouluja, työpajoja, posti, sairaala, sanomalehti, teatteri, orkesteri, kuorot... Virolaiset itse vastasivat leirin järjestämisestä. Geislingenin leirin UNRRA:n (YK:n avustus- ja kuntoutushallinnon virkamiehen) mukaan virolaiset tekivät kaiken työn, vaikka heillä ei ollut sananvaltaa leirin pitkäaikaisuuteen tai tulevaisuuteen. Geislingen oli pakolaisten koti viisi vuotta, minkä jälkeen asukkaiden piti lähteä vielä kerran jättäen jälleen ystävät ja tutun ympäristön - aloittaakseen kaiken uudestaan heille tuntemattomassa uudessa maassa.

Elokuva Coming Home Soon tutkii Geislingenin kokemusten vaikutusta virolaisten pakolaisten ja heidän lastensa elämään. Se on tarina siitä kuinka selviytyä erittäin vaikeista olosuhteista, kuinka päästä yli menneisyydestä ja rakentaa tulevaisuutta. Se on toivon ja inspiraation tarina. Vaikka elokuva liittyy Viron toisen maailmansodan jälkeiseen historiaan, voidaan siinä nähdä vahvoja samankaltaisuuksia nykyiseen pakolaistilanteeseen Euroopassa.


Helga Merits: Coming Home Soon. The Refugee Children of Geislingen (kesto 52 min, kieli englanti, Hollanti/Viro, 2018)



Näytöksen järjestävät Varsinais-Suomen Viro-keskus ry ja Turun kaupungin pääkirjasto

https://geislingen.estdocs.com/filmmakers/#helga-merits

http://www.turku.fi/tapahtuma/ke-10022019-1800-helga-merits-coming-home-soon

maanantai 23. syyskuuta 2019

Vironkielenviikko alkaa!


Hyvää vironkielenviikkoa kaikille! 
Varsinais-Suomen Viro-keskus Ry otti jo varaslähdön lauantaina kielikorttien kanssa, ja keskiviikkona jatketaan Pop up -kielenopetuksen merkeissä Skanssin Monitorissa klo 13 alkaen. Tervetuloa!
Tulevana viikonloppuna opiskellaankin sitten täydellä teholla, tarjolla viron kielen alkeet 12 oppitunnin intensiivikurssina! Vielä viimeiset vapaat paikat tarjolla nopeille ilmoittautujille ( virokeskus@gmail.com ), kurssin hinta 35 eur.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Turun kirjamessut 4.-6.10.2019


Huomio kirjamessujen ystävät yhdistyksemme jäsenistössä! Viro-keskuksen toimistolla saatavilla pääsylippuja hintaan 6 eur. Käy konttorilla ja säästä pitkä penni :)

***

Turun Kirjamessuilla nähdään jälleen laaja kattaus virolaista kirjallisuutta.

Turun kirjamessut järjestetään Turun Messukeskuksessa 4.-6.10.2019. Suomen vanhimpien kirjamessujen pääteemana on tänä vuonna teatteri. Muita teemoja ovat ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset ja lukutaito. Koko ohjelman ja lisätietoa messuista löydät osoitteesta www.kirjamessut.fi.

Virolaisista kirjailijoista messuilla vierailevat tänä vuonna dekkari- ja fantasiakirjallisuuden suurnimi Indrek Hargla, mm. Lentokentän lutikat -kirjastaan Suomessa tunnettu lastenkirjailija Kairi Look, laaja-alaisesta ja monipuolisesta tuotannostaan tunnettu Eeva Park, jonka Viimeisellä Rajalla -romaani on ensimmäinen häneltä suomennettu teos - ja Leelo Tungal, jonka alkuperäisteokseen perustuvaa Toveri Lapsi -elokuvaa on esitetty Suomessa viime syksystä lähtien.

Lukuisissa messukeskusteluissa kohtaavat virolaiset ja suomalaiset kirjailijat ja kirjallisuuden asiantuntijat.

Viro-ohjelma lyhyesti:

LAUANTAI 5.10.

Eino klo 11.15–11.40
Näytelmäkääntäminen on ihan oma lajinsa
virolaisen Drakadeemia-kirjoittajakoulun perustaja Siret Campbell ja suomentaja Varja Arola, haastattelijana yliopisto-opettaja, av-kääntämisen tutkija Tiina Holopainen.

Kallas klo 15.15–15.40
Viron runokartta ja Nippernaati 4 – suomentajat käännöskirjallisuuden lähettiläinä
Keskustelemassa kääntäjät Anniina Ljokkoi ja Heidi Iivari, haastattelijana Viro-instituutin toiminnanjohtaja Sanna Immanen.

SUNNUNTAI 6.10.

Fiore klo 10.50–11.10
Eeva Park: Viimeisellä rajalla (suom. Sanna Immanen), haastattelee tutkimusprofessori, sosiologi Anna Rotkirch

Kallas klo 11.00-11.20
Kairi Look: Piia Pikkuleipä muuttaa
Haastattelee kirjan suomentaja Katariina Suurpalo.

Fiore klo 11.10–11.30
Leelo Tungal: Toveri Lapsi (suom. Anja Salokannel), Tungalia ja Salokannelta haastattelee Heli Laaksonen

Lasten alue Lukulava B-halli klo 11.40-12.00
Kairi Look: Missä ovat Piia Pikkuleivän kaverit?
Tule mukaan etsimään mielikuvituseläimiä Kairi Lookin kanssa – nyt leikitään vakoojaa! Kairi Look ja Katariina Suurpalo

Kuisti klo 15.00–15.20
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru (suom. Jouko Vanhanen) ja Jyrki Heino: Luutnantti Wennehielm -sarja, haastattelijana Turun yliopiston tutkija, FT Lauri Viinikkala

Onerva-ohjelmatila klo 15.10–15.40
A.H. Tammsaare: Rakastin saksalaista (suom. Juhani Salokannel), Salokannelta haastattelee toimittaja Jouko Grönholm

Viron omalla maaosastolla A-hallissa ovat Viro-instituutti Suomessa, Viron Suomen-suurlähetystö, Tuglas-seura ja Suomen Viro-yhdistysten liitto sekä Turun Tuglas-seura ja Varsinais-Suomen Viro-keskus.

torstai 5. syyskuuta 2019

Matka Martin markkinoille


Virolaisen kulttuurin, käsityön ja ruuan suurtapahtuma Martin markkinat kutsuu jälleen meitä Helsingin Kaapelitehtaalle. Matkaamme sinne lauantaina 23.11. Lähtö Uudestakaupungista linja-autoasemalta kello 8.00 ja Turusta linja-autoaseman tilausajolaiturista n. klo 9.00, paluu illalla noin 19-20 tienoilla. Matkan hinta perinteiseen tapaan Turusta 30 euroa ja Uudestakaupungista 35 euroa. Ilmoittautumiset riitta.kilkku@gmail.com tai puhelimitse tai tekstiviestillä 050 573 1330 marraskuun 5. päivään mennessä. Monipuolinen, hieno päivä aarteineen odottaa. Tervetuloa mukaan!

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Syksyn tapahtumia, tule mukaan!


Kalenteriin merkattavaa:

9.9. alkavalla viikolla alkavat kielikurssit! Valitse omasi ja rohkeasti mukaan!
Viroa suomenkielisille: kurssit
Suomea vironkielisille: suomenkielen kurssit


14.-15.9. juhlistetaan Turun päivää Brinkkalan Pikkumarkkinoilla la ja su klo 12-17. Viro-keskus mukana menossa sekä sisäpihan puolella yhdessä käsityöläisten kanssa että Vanhalla Suurtorilla, jossa sunnuntaina on Mahdollisuuksien tori.

19.9. klo 18 Kirsti Narinen Turussa, Turun kaupunginkirjaston Studiossa, tervetuloa kuuntelemaan edellisen suurlähettilään mietteitä Tallinnasta, Virosta, maailmasta - tai mistä hän sinä päivänä haluaakaan puhua. Kirsti Narinen tunnetaan loistavana spontaanina esiintyjänä, joten yllätyksiä illan aikana varmasti luvassa! Turkuun hän saapuu Turun Tuglas-seuran kutsumana.

4.-6.10. Turun kansainväliset kirjamessut: Viro-osaston löydät A hallista (A18), tervetuloa! Virosta kirjamessujen vieraiksi saapuvat tänä vuonna Indrek Hargla, Leelo Tungal ja Eeva Park.

18.10. Turun kaupunginkirjaston Studiossa klo 17-19.45: unkari, viro ja suomi - puhetta puheesta! Tervetuloa! Alustajina Renate Pajusalu, Judith Varga ja Hanna Jokela, illan päätteeksi paneelikeskustelua johtaa Duha Elsayed. Myös musiikkiohjelmaa ja pientä tarjoilua.

31.10. klo 17 alkaen Koulu-ravintola, historianluokka: Tapio Mäkeläinen & tuntematon Tallinna! Mäkeläisen uusi teos Tallinnan vanhakaupunki täydentää jo mittavaa opaskirjojen sarjaa... ja tietokirjailija todella tuntee sen tuntemattomankin Tallinnan. Tervetuloa viettämään Tallinna-iltaa, kuulemaan ja kyselemään!

maanantai 2. syyskuuta 2019

Viron kieli haltuun kahdessa päivässä!

Viron kielen viikkoa vietetään  syyskuun lopulla! Nyt koko maailma opiskelee viroa – niin mekin täällä Turussa. Kahdessa päivässä viro haltuun, tämä hullutus pitää kokea.....



VIRON KIELEN INTENSIIVIKURSSI 12h
28.9.  ̶  29.9.2019
la ja su klo 10-13 ja klo 13.30-16.30
Opettaja: FM Karmen Tomson
Haluatko opiskella tai palauttaa mieleen viron kielen alkeet kahdessa päivässä? Jos vastaus on kyllä, niin olet lämpimästi tervetullut viron kielen alkeiskurssille viron kielen teemaviikon viikonloppuna 28. ̶ 29. syyskuuta. Kurssin aikana käydään läpi viron kielen perusrakenteet- ja sanasto ihan alusta lähtien virolaisen opettajan kanssa. Opettajan materiaali. 
Hinta: 35 eur / omat eväät mukaan lounastaukoa varten!
 Ilmoittautumiset: Viro-keskukseen virokeskus@gmail.com tai TSL Turku toimistolle