torstai 31. maaliskuuta 2022

Ukrainan tukikonsertti Turussa 20.4.2022

 Ukrainan tukikonsertti Turussa 20.4.2022 klo 19 

Panimoravintola Koulun Bellman-salissa
Ari Hakulinen kertoo konsertin ideasta: -uskomme, että jo 30 vuotta esittämämme VYSOTSKIN KATKENNUT LAULU osuu oikeaan kohteeseen, sillä Vysotski oli aikanaan paljon valtion hallinnon hampaissa, eikä syyttä, sillä hänen kantaaottavat tekstinsä paljastivat epäkohtia ja korruptiota ylimmässä hallinnossa.

Konsertin alkajaisiksi Turun yliopiston professori (emeritus) Kari Immonen kertoo kuulijoille Venäjän ja Ukrainan kulttuurisista yhteyksistä.

Liput 25€ ennakkoon www.sointu.fi konserttiliput-valikosta. Ei palvelumaksuja.


Liput 25€ ennakkoon www.sointu.fi konserttiliput-valikosta. Ei palvelumaksuja.
Tulot lyhentymättömänä SPR Ukrainan auttamiseksi.

Tule mukaan ja kutsu kaverisikin!


Ukraina-apua: vapaaehtoisia etsitään

 Hei, yhdistyksemme jäsenissä on paljon kieli-ihmisiä - löytyisikö vapaaehtoisia opettamaan suomen alkeita Turkuun saapuneille ukrainalaisille? 

Voit tarjoutua avuksi, vaikka sinulla ei olisikaan opettajataustaa, mukaan kaivataan myös  ihan tavallisia suomen puhujia jotka voisivat toimia yhdessä ukrainalaisen opettajan kanssa.
Organisoimme opetuksen yhdessä Suomen ukrainalaiset ry:n kanssa, puheenjohtaja Olena Herasymenko totesi että tarve olisi juuri nyt erittäin suuri, monet tulijat kaipaavat järkevää tekemistä päiviinsä.

Viro-keskus on jo aiemmin tehnyt pitkään yhteistyötä tämän yhdistyksen kanssa, mm. viime syksynä järjestimme yhdessä Turun mahdollisuuksien torin. Nyt voimme olla avuksi.

******

Jos haluat auttaa ukrainalaisten yhdistystä tavaralahjoituksilla, tällä hetkellä kaivataan mm.lastentarvikkeita vaipoista alkaen. Vaatteita ja kenkiä on jo kertynyt tarpeeksi, niitä ei tällä hetkellä kerätä.

Hyvä keino auttaa on lahjoittaa uuden avustuspisteen kautta:

Turussa kerätään materiaalista apua Ukrainan konfliktia paenneiden auttamiseksi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän, Turun kaupungin ja Punaisen Ristin yhteisessä Avustuspisteessä. Jaathan tietoa eteenpäin, kiitos!
🕐 Avustuspiste on auki tavaranlahjoittajille maanantaisin klo 9–18 ja tiistaisin klo 10–14.
📍 Osoite: Rautakatu 10, Turku. Huom! avustuspisteeseen on sisäänkäynti Ilmarisenkadun puolelta.
Mitä otetaan lahjoituksena vastaan:
➡️ Tarkistathan ajantasaisen listan Avustuspisteen sivuilta osoitteesta http://www.avustuspisteturku.fi
Kiitos avustasi ❤️

******

Ukrainan tukikonsertti Turussa 20.4.2022 klo 19 
Panimoravintola Koulun Bellman-salissa
Ari Hakulinen kertoo konsertin ideasta: -uskomme, että jo 30 vuotta esittämämme VYSOTSKIN KATKENNUT LAULU osuu oikeaan kohteeseen, sillä Vysotski oli aikanaan paljon valtion hallinnon hampaissa, eikä syyttä, sillä hänen kantaaottavat tekstinsä paljastivat epäkohtia ja korruptiota ylimmässä hallinnossa.

Konsertin alkajaisiksi Turun yliopiston professori (emeritus) Kari Immonen kertoo kuulijoille Venäjän ja Ukrainan kulttuurisista yhteyksistä.

Liput 25€ ennakkoon www.sointu.fi konserttiliput-valikosta. Ei palvelumaksuja.


Liput 25€ ennakkoon www.sointu.fi konserttiliput-valikosta. Ei palvelumaksuja.
Tulot lyhentymättömänä SPR Ukrainan auttamiseksi.

Tule mukaan ja kutsu kaverisikin!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Viro-keskuksen toimintakertomus vuodelta 2021

 Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n toimintakertomus vuodelta 2021

 


SISÄLLYS

  1. Yleistä 

  2. Sääntömääräiset kokoukset 

  3. Viro-keskuksen hallitus 

  4. Toimitilat

  5. Toimihenkilöt 

  6. Jäsenasiat 

  7. Konttorin ja kunniakonsulaatin työ

  8. Tapahtumia 

  9. Vierailijat toimistolla

  10. Yhteistyö muiden yhteisöjen kanssa 

  11. Yhteistyö Viron suurlähetystön kanssa

  12. Tiedotus 

  13. Seurattavat teemat

  14. Yhteistyö SVYL:n kanssa 

  15. Projektit 

  16. Yhdistyksen talous 

  17. Lopuksi 

LIITE 1: Turu Eesti keskus ja eestlaste klubi 2021

LIITE 2: tapahtumalistaus 2021

LIITE 3: Youtube -linkit 2021

LIITE 4: Medialinkit vuodelta 2021



2021

1 YLEISTÄ

Säännöissä yhdistyksen toiminnan tarkoitus määritellään seuraavasti:

”Keskuksen tarkoituksena on edistää Varsinais-Suomen ja Viron yhteistyötä, lisätä Viro-tietoutta ja viron kielen tuntemusta Suomessa ja tukea jäsentensä keskinäistä yhteistyötä. Keskus vaalii ja kehittää erityisesti Turun, Tarton, Tallinnan ja Kuressaaren keskinäisiä yhteyksiä.

Keskus toimii Varsinais-Suomessa asuvien virolaisten yhdyssiteenä, tavoitteenaan lisätä sosiaalista hyvinvointia ja tukea kotoutumista. Keskus edistää virolaisen kulttuurin harrastusta sekä viron kielen säilyttämistä.”

Vuonna 2021 yhdistyksen tavoitteena on ollut lisätä Viro-tietoutta tarjoamalla kulttuuritapahtumia ja kielenopetusta sekä luentotilaisuuksia ajankohtaisista aiheista sekä harjoittamalla matkailuneuvontaa. Se on ollut kehittämässä ystävyyskaupunkitoimintaa sekä auttanut yhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä Viro-kontaktien löytämisessä. Poikkeuksellisten olojen vuosi 2021 on vaikeuttanut yhdistyksen perustoimintaa, ja runsaasti tapahtumia jouduttiin perumaan tai siirtämään. Toisaalta pystyttiin toteuttamaan monenlaisia tapaamisia, koulutuksia ja esiintymisiä internetin kautta, tässä on ollut avuksi jo pitkään ylläpidetty ja paljon ystäviä/seuraajia kokoava aktiivinen Facebook-toiminta. Yhteydenpito jäseniin ja julkinen tiedottaminen juuri Facebookin kautta on korona-pandemian jatkuessa noussut erittäin tärkeäksi.

Toiminnan kohderyhmänä ovat olleet toisaalta suomalaiset Viron ystävät, toisaalta Turun seudulla asuvat virolaiset, joita palvelee erityisesti yhdistyksen osana toimiva virolaisten klubi (Eestlaste Klubi). Keskus on tarjonnut työelämäneuvontaa ja harjoittelupaikkoja virolaisille maahanmuuttajille. Runsaasti kysyntää on ollut myös suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvällä neuvonnalla. Yhdistys on myös tuottanut ja välittänyt käännös- ja tulkkauspalveluita. 

Vuoden 2021 aikana nimenomaan yhdistyksen neuvontatyö virolaisten parissa on ollut aktiivista, tätä työtä on tehty sekä toimistolla paikanpäällä että verkon kautta.

Yhdistyksen talouden perusta on Turun kaupungin myöntämä perusavustus. Viro-keskuksella on konttori ja toimitila Vanhalla Suurtorilla. Tila toimii samalla Viron kunniakonsulaattina.


2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 23.3.2021 Viro-keskuksessa. Läsnä oli yhteensä 7 henkilöä,  koronarajoitusten takia heistä 4 osanottajaa toimistolla ja etänä 3. 

Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 23.11.2021 Viro-keskuksessa sekä etänä. Toimistolla läsnä oli 14 osanottajaa, kaikkiaan mukana oli 27 yhdistyksen jäsentä.

Viro-keskuksen sääntömääräisten kokousten jälkeen on tavallisesti järjestetty suositut  esitelmät, 2021 niitä ei ollut mahdollista järjestää kokoontumisrajoitusten takia.


3. VIRO-KESKUKSEN HALLITUS

Keskuksen asioita on vuonna 2021 hoitanut syyskokouksen valitsema 12-jäseninen hallitus.

Hallituksen jäsenet 2021: Mari Jurtom puheenjohtaja, Eva Finch (1. varapuheenjohtaja), Juha Laine (2. varapuheenjohtaja), Duha Elsayed (sihteeri), Pekka Lehtinen, Imbi Kolkkanen, Kari J. Kettula,, Atte Huhtala, Raimo Korhonen, Klaarika El Haitani, Tarmo Areda, Ann-Ly Palosaari.

           

Taloudenhoitaja / Jäsenrekisterinhoitaja: Kirsi Äyräs 

Kirjanpitäjä: Ioana Anica 

Toiminnantarkastajat: Heimo Välimäki ja Juhani Koivuviita

Varatoiminnantarkastajat: Pekka Kanervisto ja Antti Valtanen

Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa. Kokouksista kirjattiin yhteensä 144 pöytäkirjan pykälää. Hallituksen kokouksia on pidetty hybridi-mallisina, osittain läsnä ja osittain etänä Jitsi-kokoushuoneessa. Vuoden ensimmäinen kokous pidettiin kunniakonsuli Andrus Junolaisen kutsusta R&M Ship Technologies -tiloissa. Kesällä 2021 onnistuttiin järjestämään kokous myös ulkona Ruisrannassa. Koronatilanteen vaatimat uudet järjestelyt ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, ja yhdistyksen päätöksenteko on toiminut kiitettävästi poikkeuksellisista oloista huolimatta.

Ülle Priks, Klaarika el Haitani ja Mari Jurtom ovat edustaneet hallituksen kokouksissa virolaisten klubia. Yrityselämän asiantuntija Ralf Hjorth ja kunniakonsuli Andrus Junolainen on kutsuttu kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella. Puhe- ja läsnäolo-oikeus on ollut myös työntekijöillä ja toimistolla työharjoittelussa olevilla.

Valmisteleva toimikunta ”VALTO” on kokoontunut ennen hallituksen kokousta valmistelemaan esityslistaa ja keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Valton työhön ovat osallistuneet vuonna 2021 Mari Jurtom, Eva Finch, Duha Elsayed, Kari J. Kettula, Juha Laine, Kirsi Äyräs ja Kerli Muruvee, 2021 aikana ryhmä ei ole kokoontunut yhtä usein kuin edellisenä vuonna, mutta sen rooli kokousten valmistelussa ja toiminnan ideoinnissa on ollut tärkeä.


4. TOIMITILAT

Yhdistyksen toimitila, Viro-keskuksen konttori, sijaitsee osoitteessa Vanha Suurtori 3 (Brinkkalan talon piharakennuksen 2. kerroksessa). Se toimii kunniakonsulaattina ja Viron infopisteenä. Tilaa käytetään myös palavereihin, kurssien pitoon ja pienimuotoisiin yleisötilaisuuksiin. 

Toimiston tarkoitus on palvella yhdistyksen jäseniä ja Virosta kiinnostuneita yksityisiä asiakkaita, kuntia, yrityksiä ja järjestöjä. Säännöllinen aukioloaika oli ma-pe klo 10-15, mutta vuonna 2021 asiointia varten suositeltiin ajanvarausta. Vuonna 2021 konttorilla kokoontumiset ja kurssien pito oli erittäin rajallista, ja asiointitilanteet pidettiin lyhyinä. Tilojen käytössä noudatettiin AVI:n ja Turun kaupungin määräyksiä ja suosituksia ja henkilökunta oli suositusten mukaisesti pitkälti etätöissä.

Keskiaikamarkkinoiden ja joulumarkkinoiden aikaan Viro-keskuksen konttoria ovat tavallisesti hyödyntäneet virolaiset käsityöläiset (Bonifatiuse Gild, uutena yhteistyökumppanina 2021 Hea Hoog) ja ruokatuotteiden myyjät (Semun tyrnituotteet sekä Saarenmaan ekotuotteet). Samalla on esitelty markkinayleisölle yhdistyksen toimintaa Avoimet ovet -periaatteella. 2021 markkinatapahtumat onneksi saatiin järjestymään ja saimme olla mukana. Markkinapäivat olivat todella merkittävä tapa tavata ihmisiä pitkien sulkuaikojen jälkeen.

Konttorin sijainti Brinkkalan sisäpihalla luo hyviä mahdollisuuksia yhteistyöhön sisäpihan ja Vanhan Suurtorin alueen naapurien kanssa. Vuonna 2021 ideoitiin uusia yhteistyömuotoja ja seurattiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa Turun ns Vanhan kaupungin alueen suunnitelmien kehittymistä.


5. TOIMIHENKILÖT

Yhdistyksen toiminnanjohtajana toimi vuonna 2021  FM Kirsi Äyräs. Hän oli opintovapaalla 1.2.- 30.6. 2021 sekä syksyllä 1.10.-31.11.2021.

Toimistoassistenttina toimi Kerli Muruvee kesäkuuhun 2021 asti. Projektikoordinaattorina toimi Ete Noor. Kirjanpitäjänä toimi Ioana Anica. Konttorin tiimissä mukana 2021 on ollut vahvasti myös Näyttelijä Tene Ruubel, hänen tehtävinään oli kehittää nukketeatteria, toimia ääninäyttelijänä koronatiedotuksen videoilla  ja esiintyä Öökuninganna-produktiossa.

Erilaisissa projekteissa tekivät työtä: Ülle Priks (käsityöt, koronatiedotus, neuvonta), Siim Maaten (Turu Teater, ohjaaja), Leelo Raamat (Turu Teater, assistentti), Eva Finch (Turku-luennot, opastukset), Liis Mitt (Nopsajalad) ja Tiina Valtanen (Town Twinning).

Lisäksi 2021 yhdistys työllisti kaikkiaan 5 nuorta kesätyöntekijää Tutustu työelämään ja tienaa -sopimuksella:  yhden kesätyöntekijän tukijana oli Turun seudun Osuuspankki, 3 nuorta työskenteli Turun kaupungin kesätyösetelien avulla ja yksi Liedon kunnan kesätyötuella. Kesätyöntekijöiden urakkana oli suunnitella ja toteuttaa meriteemainen performanssi.

Viro-keskus toimi vuonna 2021 tiiviissä yhteistyössä työvoimahallinnon sekä oppilaitosten kanssa tarjoamalla harjoittelupaikan opiskelijoille sekä työharjoittelijoille.

Työharjoittelussa sekä oppilaitosten työssäoppimisjaksoilla työskentelivät vuoden 2021 aikana Tuuli Räli, Ioana Anica, Gerli Griffel ja Marju Galka, kaikki suorittivat merkonomiopintoja.


6. JÄSENASIAT:

Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2021 oli 396. Vuoden aikana liittyi 28 uutta jäsentä.

Yhteisöjäsenet 2021: Raision kaupunki, Kaarinan kaupunki, Paimion kaupunki, Ruskon kunta, Kemiönsaaren kunta, Henrikin seurakunta, Turun työväenopisto, Auralan Setlementti ry, Erkki Saari oy, Abelita oy, Turun Tuglas-seura, Kiinteistötyöntekijät Turku ry, PAM osasto 069, Turun Autoalan työntekijät ry, Turun konservatorio / Turun konservatorion kannatusyhdistys ry, Katariinan koulu, Siirtolaisuusinstituutti.

7. KONTTORIN JA KUNNIAKONSULAATIN TYÖ

Kunniakonsulaatin työssä merkittävä muutos oli kunniakonsulin vaihto 1.1.2021. 19 vuotta kunniakonsulina toiminut professori, rehtori emeritus Keijo Virtanen luovutti tehtävän seuraajalleen toimitusjohtaja Andrus Junolaiselle.

Toimistossa asioimista jouduttiin vuonna 2021 rajoittamaan. Asiakaspalvelu hoidettiin ajanvarauksella ja neuvontatyötä tehtiin pääasiassa puhelimitse.

Kunniakonsulaatin palvelut: 

Passeja ja henkilökortteja luovutettiin vuoden aikana yhteensä  493 (2020: 448) henkilölle. Luovutukset jakautuivat kuukausittain seuraavasti (suluissa vuoden 2020 luku): tammikuu 24 (42), helmikuu 38 (48), maaliskuu 29 (44), huhtikuu 36 (35), toukokuu 39 (29), kesäkuu 75 (41), heinäkuu 37 (35), elokuu 79 (42), syyskuu 34 (46), lokakuu 35 (29), marraskuu 31 (23), joulukuu 36 (34). 

Passien ja id-korttien luovutuksessa Varsinais-Suomen Viro-keskus oli jälleen aktiivisin Viron kunniakonsulaatti koko maailmassa.

Passien noudon yhteydessä kävijöille on kerrottu Viro-keskuksen ja virolaisten klubin toiminnasta. Kohtaamiset ovat olleet hyödyllisiä uusien yhteistyösuhteiden luomisen ja jäsenpohjan laajentamisen näkökulmasta. Samoin kunniakonsulaatin kävijöillä on mahdollisuus kysyä neuvoa ja keskustella omista asioistaan, saada tietoa ja tukea: näin pystymme olemaan merkittävästi avuksi ja hyödyksi Suomessa asuville virolaisille.

Jokapäiväisä Kunniakonsulaatin työtä olemme tehneet tiiviissä yhteistyössä Viron suurlähetystön kanssa. Lisäksi konsuli Peeter Püvin vierailun yhteydessä pop up -vastaanotolla asiakkailla oli mahdollisuus myös sormenjälkien antamiseen sekä muuhun konsulin apuun.


8. TAPAHTUMIA

Toimintakertomuksen liitteenä on luettelo vuoden tapahtumista. Vuosi 2021 on ollut tapahtumien kannalta erittäin hankala, osa suunnitelluista tapahtumista on pitänyt joko siirtää tai peruuttaa. Webinaarit ja etäkokoukset olivat tärkeitä  toimintamuotoja.

Seuraavassa joitakin poimintoja vuoden ohjelmasta:


2021 oli kaikesta huolimatta lopulta hyvä vironkielisen teatterin vuosi!

Andres Dvinjaninovin odotettu Vanuse 50 varjundit nähtiin Turun kaupunginteatterissa 30.10.2021. Vierailuesitystä jouduttiin siirtämään kahteen kertaan, ennen kuin korona-aikana löytyi sopiva ajankohta esitykselle. Teatterin pieni näyttämö myytiin loppuun (250 katsojaa). 

Oma tuotantomme Turu Teaterin Öökuninganna (Piret Jaaks 2015), - ohjaus Siim Maaten, lavalla näyttelijät Tene Ruubel ja Marin Mägi-Efert - sai ensi-iltansa 29.10.2021 Pärnussa, ja Suomen kiertue tehtiin marraskuussa: Kaarina, Rauma, Pori, Tampere. Suurimman yleisön, noin 120,  kokosi Kaarina-talon esitys, jonka tarjosi katsojille Kaarinan kulttuuritoimi.

Viron uudelleenitsenäisyyspäivää juhlimme Brinkkalan sisäpihalla 20.8., lavalla mm. Turu Teaterin harrastajaryhmä sekä Tene Ruubelin nukketeatterin Viguriväntin seikkailut sekä Nopsajalad-kansantanssiryhmä.  Ohjelmassa olivat myös taidenäyttelyn avajaiset, taiteilija Epp Katus oli paikalla esittelemässä teoksiaan.

Tene Ruubelin nukketeatterin toinen esitys Viguriväntin lisäksi, 3 porsasta, nähtiin 2021 kesällä sekä Brinkkalassa keskiaikamarkkinoiden aikaan ja vierailuesityksenä Salossa.


Turun Taiteiden yönä 2021 Viro-keskus otti jälleen urakaksi järjestää ohjelmaa Vanhalle Suurtorille, ja saimmekin kokoon mukavan ohjelmakokonaisuuden kansantanssia (Nopsajalad), teatteria (Siim Maaten ja Viro-keskuksen kesätyöläisten ryhmä), capoeiraa (Capoeira Turku), latinotansseja (Brian Ramos tanssitunnit), katusirkusta (ryhmä 1+1+1)


Turun päivänä olimme mukana päivän avajaisissa Vanhalla Suurtorilla (esiintymässä kansantanssiryhmä Nopsajalad). Turun päivänä Järjestimme samalla yhdessä Suomen ukrainalaiset ry:n ja Interkultuurinen foorumi ry:n kanssa Mahdollisuuksien torin Brinkkalan sisäpihalla, tapahtumakokonaisuudessa oli lavaesiintyjiä aamusta iltaan sekä järjestöjen 15 torikojua. Mahdollisuuksien torin taustavoimana on valtakunnallinen Fingo ry, ja he olivat myös tapahtumassa mukana oman kojunsa kanssa.


Estonia-muistomerkin kylttien kunnostaminen Nauvon Pärnäisissä ja juhlatilaisuus muistomerkillä oli mieleenpainuva tapahtuma. Juhlapuhujina olivat kirkkoherra Juho Kopperoinen ja Viro-keskuksen edustajana Atte Huhtala. Ülle Priks kertoi kylttien kunnostamisen ideasta ja toteutuksesta. Työryhmän keskeinen tekijä oli Üllar Sunni, joka veisti uudet kyltit.

Motoristiryhmän omatoimimatkailun idea sai jatkoa, edellisen vuoden Tavataan Tartossa sai jatkokseen reissun nimeltä Vieraillaan Viljannissa. Matkan kontaktihenkilönä oli Juha Laine, paikallisoppaana Rait Priks.

Virolaisen käsityön näyttely työpajoineen yhteistyössä viljantilaisten kanssa oli suunniteltu heti vuoden alkuun, mutta koronarajoitusten vuoksi se jouduttiin jättämään odottamaan parempaa aikaa. Lopulta värikäs ja taidokas näyttely saatiin toteutettua yhteistyössä Hea Hoog -järjestön kanssa marras- joulukuussa. 

Vuoden 2021 koronarajoitusten takia oli kehitettävä monenlaista toimintaa verkon kautta. Hyvin toimiva idea olivat Z:uum-kohvik - vironkieliset zoomkahvilat, joita 2021 järjestettiin Ann-Ly Palosaaren johdolla. Lisäksi järjestettiin Zoom, Teams ja Canva -koulutukset verkon kautta sekä teematapaamisia veroihin ja kela-asiointiin liittyen. Eva Finchin Turu aeg ja kohad -luennot saivat suuren suosion (edelleen nähtävissä Youtuben kautta).

Luettelo vuoden 2021 tapahtumista liitteenä (LIITE 2)


9. VIERAILIJAT TOIMISTOLLA

Viro-keskuksen toimistossa vierailivat vuoden 2021 aikana mm. Turun kaupunginvaltuuston pj Elina Rantanen, kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen, Turun yliopistosäätiön asiamies Pekka Kanervisto, konsuli Peeter Püvi, konsuli Marjut Puusta, Semu-yrittäjä Ivar Miller, Tiina Aalto Taito ry, Kati Leskinen Turku-seura, Satu Makkonen TAI, Eila Hoffren FinEst-hanke, Turun seudun kehitysvammaisten tuki ry:n puheenjohtaja Tuulia Suominen ja yhdistyksen edustaja Eeva-Liisa Soini, Suomen ukrainalaiset ry:n Olena Herasymenko, näyttelijä Andres Dvinjaninov, Heta-matkatoimiston yrittäjä Kirsi-Marja Salonen.


10. YHTEISTYÖ MUIDEN YHTEISÖJEN KANSSA

Vuonna 2021 edistettiin vuonna 2020 aloitettuja uusia yhteistyömuotoja:

  • Viro-keskuksella oli edustajan Länsi-Suomen ETNO:ssa (Mari Jurtom / Imbi Kolkkanen, varajäsen Kirsi Äyräs).

  • Suomen virolaisten yhdistysten verkosto: Eesti Organisatsioonide Võrgustik Soomes, EOVS. Viro-keskusta edustaa sen hallituksessa Ülle Priks.

  • Interkulttuurinen foorumi, hallituksen jäseneksi Viro-keskusta edustamaan valittiin Atte Huhtala (varalla Duha Elsayed)

Jo vakiintuneet yhteistyökuviot olivat käytössä:

Viron itsenäisyyspäiväjuhla 2021 toteutettiin perinteiseen tapaan yhdessä Turun yliopiston, Turun Yliopistosäätiön, Kunniakonsulaatin ja Turun Tuglas-seuran kanssa. Juhla toteutui tällä kertaa kokonaan verkossa.

Turun kaupungin monikulttuurisuusneuvoston toimintaa seuraamme aktiivisesti. Uudelleen valituksi neuvoston jäseneksi tuli tauon jälkeen Eva Finch.

Turun kaupungin kulttuuri, vapaa-aika ja tiedotus olivat yhdistyksen tiedotustoiminnassa ja tapahtumajärjestelyissä yhteistyökumppaneina.

Taiteiden yön tapahtuma Vanhalla Suurtorilla koottiin Brinkkalan pihan ja Vanhan suurtorin alueen toimijoiden kanssa. Yhteistyö Pikartin, Brinkkalan Outolinnun, Taito-keskuksen, Kirjakahvilan, Taidehallin, Hub Turun ja Turku-seuran kanssa tiivistyi entisestään  järjestelyjen aikana.

Turun päivänä Viro-keskus on jo perinteiseen tapaan aktiivisesti mukana, tällä kertaa olimme päivän avajaisissa sekä Mahdollisuuksien torin järjestäjinä.

Turun Suurtorin Keskiaika on Viro-keskuksen perinteinen yhteistyökumppani. Markkinoiden kärsiminen koronarajoituksista on suuri harminaihe meillekin sekä toiminnan kannalta että varainhankinnan kannalta.

Viro-keskus on mukana monikulttuuristen yhdistysten yhteistyössä Sondip ry:n jäsenenä.

Yhteistyö Yhdessä-yhdistyksen kanssa on ollut hyvä mahdollisuus edistää toimintaa ja kohtaamisia Varissuolla ja Runosmäessä.

Viro-keskus on mukana Turun Moniku-verkostossa.

Kaarinan Valikko (yhdistysten yhteistyöelin) ja Kaseva ry olivat kumppanina Town Twinning -hankkeen suunnittelussa. Hankematka toteutui lopulta syyskuussa 2021.

Viro-keskus on WTC Turku -yhdistyksen jäsen (World Trade Center Turku).

Viro-keskus on Tartossa toimivan maailmanlaajuisen Eesti Kultuuriseltside ühing mtü:n jäsen. EKSÜ:n kanssa on tehty runsaasti tiedotusyhteistyötä vuonna 2021 (facebook, uutiskirje, nettisivu), ja tätä kautta tieto Viro-keskuksen tapahtumista on levinnyt laajalle EKSÜn jäsenistölle ympäri maailman.


11. YHTEISTYÖ VIRON SUURLÄHETYSTÖN KANSSA

Viro-keskus teki tiivistä yhteistyötä Viron suurlähetystön kanssa vuonna 2021. Tärkein yhteistyömuoto on ollut passien ja henkilökorttien jakaminen ja siihen liittyvä neuvonta. Suurlähetystön konsuliosaston kanssa tehtiin myös muuta tiedotustyötä Turussa asuville virolaisille. Konsuli Peeter Püvi piti Turussa myös pop up -vastaanoton passien ja henkilökorttien hakemista varten. 

Suurlähettiläs Sven Sakkov piti videopuheen itsenäisyyspäivän juhlissamme 2021.

Marraskuussa 2020 olimme välittäneet eteenpäin kunniakonsuli Keijo Virtasen virallisen kirjeen Viron ulkoministeriölle: hän pyysi vapautusta kunniakonsulin tehtävästä. Keijo Virtanen toimi kunniakonsulina vuoden 2001 huhtikuusta alkaen, joten hänellä tuli toimikautta täyteen lähes 20 vuotta. Kunniakonsulin vaihdos toteutui virallisesti 1.1.2021, joten 2021 on ollut uuden kunniakonsulin  Andrus Junolaisen ensimmäinen toimintavuosi.

12.4.2021 luovutimme Viron ulkoministeriön pyynnöstä kunniakirjan Keijo Virtaselle.

 

12. TIEDOTUS

Jäsenlehti ViroNyt tuli kaikille jäsenille 4 kertaa vuoden aikana. Viro-keskus osallistui lehden sisällön tuottamiseen ja tiedotti siinä ajankohtaisista tapahtumistaan.

Jäsenkirjeitä on lähetetty sähköpostitse, jäsenille tiedotetaan sekä suomeksi että viroksi.

Omat kotisivut www.viro-keskus.fi ovat myös toimineet tiedotuskanavana. Heinäkuussa 2019 kotisivut hakkeroitiin, ja kaikki sivujen aineisto sotkettiin käyttökelvottomaksi. Vuonna 2020-2021 käytössä ollut uusi sivu on aiempaa yksinkertaisempi, sieltä löytyvät vain yhteystiedot ja linkki blogi-sivustolle, jonka kautta julkaistaan ajankohtaiset tiedotteet. Sivusto ja blogi ovat sekä  suomeksi että viroksi. 2021 on laadittu luonnos ja pohja uudeksi nettisivuksi, se on tarkoitus saada valmiiksi 2022.

Turun Sanomat on tärkeä tiedotuskanava. Minne mennä -palstalla menovinkit ovat erittäin luettuja, ja tiedotusyhteistyö toimii hyvin.

Turun kaupungin viestinnän kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä. Turku-kalenteri on tehokas tiedotuskanava. Kaarinan kaupungin tapahtumakalenteria käytimme 2021 myös runsaasti.

Facebook on kehittynyt jopa tärkeimmäksi tavaksi jakaa tietoa. Sen etuna on kahdensuuntainen viestintä, joka mahdollistaa nopean palautteen saamisen yleisöltä. Viro-keskuksella on FB-ystäviä yli 2000. Eestlaste Klubia seuraa 1248 henkilöä, kunniakonsulaatin sivuja 778, Sata syytä vierailla Virossa -kampanjaa 535, Dom-oratoriota 288, FEM-projektia 214, REGI-projektia 198, Viguriväntiä 75. Turu Teater sivulla on 393 seuraajaa. 

Viro: matkailijan vinkit -ryhmä on nopeassa kasvussa, 4.400 jäsentä. 

sisäiseen tiedotukseen tarkoitetuissa ryhmissä Ülilahe laps 81 ja Torstaiaamun keskusteluryhmässä 20 jäsentä. 

Uusi sivu, neuvontahankkeeseen liittynyt Abiks eestlastele Soomes on kerännyt jo 870 seuraajaa. Sivua on käytetty erityisesti vironkielisen korona-infon jakamiseen. 


13. SEURATTAVAT TEEMAT

Vuonna 2021 vastuuhenkilöt tiedottivat seuraamiensa alojen uutiset yhdistyksen hallitukselle.  Vuoden alussa jaettiin vastuualueet: kulttuuri: Eva Finch, kielikoulutus: Mari Jurtom, tiedotus: Kirsi Äyräs, hankkeet Ann-Ly Palosaari, Raimo Korhonen, Duha Elsayed, Eestlaste Klubi (virolaisten klubi): Ülle Priks, Klaarika El Haitani. Seurattava projekti tulevaisuuden suunnitelmien kannalta on ollut Tarton tuleva kulttuuripääkaupunkivuosi 2024.


14. SVYL -YHTEISTYÖ

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry on jäsenmäärältään toiseksi suurin SVYL:iin kuuluva yhdistys. Vuonna 2021 Viro-keskuksen Imbi Kolkkanen toimi SVYL:n hallituksen jäsenenä ja Kirsi Äyräs toimi SVYL:n  toiminnantarkastajana.

SVYL:n vuosikokouksessa V-S Viro-keskuksen kokousedustajat olivat Imbi Kolkkanen ja Raimo Korhonen. Korhonen valittiin kokouksen puheenjohtajaksi.


 Liiton hallitus jatkaa entisen suuruisena: kolmen hengen puheenjohtajisto, kuusi varsinaista jäsentä ja näillä henkilökohtainen varajäsen. SVYL:n toiminnanjohtaja oli vuonna 2021 Kirsi Bongwirnso, puheenjohtajana Grete Ahtola.



15. PROJEKTIT

EU-projektit:

Town Twinning / kansalaisten eurooppa -ohjelma: Kaarina - Jõgeva -tapaaminen saatiin vihdoin järjestettyä syyskuun alussa 2021. Matkaan lähti 25-henkinen delegaatio, reissun teemana oli vapaaehtoistyö. Matkan aikana pohdittiin järjestöjen tulevaisuutta ja keinoja houkutella mukaan uusia vapaaehtoistyön tekijöitä. 

Muut projektit:

SPR monikielinen ja monikanavainen koronatiedotus. Hankkeen avulla tarjottiin tietoa ja sosiaalista tukea koronaviiruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa.

Lastentoiminta / haridusprojekt (Eesti instituut). Ülilahe laps - Lasten vironkieliseen harrastustoimintaan.

Öökuninganna: Turun teatterisäätiön ja SVYL:n tuki olivat merkittäviä teatterikiertueen onnistumisen kannalta. Turun Ekotori oli myös menossa mukana kun lavastusta koottiin!

-Vuoden 2021 aikana on tehty useita hankehakemuksia ja etsitty uusia yhteistyökumppaneita. EU-rahoituskauden päättyminen ja poikkeukselliset olot ovat vaikuttaneet merkittävästi: mahdollisuuksia rahoitukseen on selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina.


16. YHDISTYKSEN TALOUS

Vuonna 2021 yhdistyksen rahoitus on tullut jäsenmaksuista, Turun kaupungin perustuesta sekä kaupungin koronatiedotustuesta sekä hankkeista. Muuta varainhankintaa on tehty markkinatapahtumissa. Pääsymaksullisia tapahtumia (esim. konsertteja) ei päässyt järjestämään, ainoana lipputuloja toi Öökuninganna-näytelmän kiertue, jossa kuitenkin salien kulut ja matkakulut olivat lipputuloja suuremmat.

Haasteellista on ollut se, että EU-hankkeiden rahoitus tulee jälkikäteen (Town Twinning). 

Hanketoiminta ja sen rahoitus on kasvatti  merkittävästi yhdistyksen taloudellisia resursseja ja samalla toiminnan kuluja vuosina 2015-2018, mutta EU-hankkeiden päätyttyä täytyy löytää edullisia keinoja järjestää toimintaa, ja samalla on aktiivisesti etsittävä uusia rahoituslähteitä.


17. LOPUKSI:

Varsinais-Suomen Viro-keskuksella on takanaan kaikesta huolimatta vilkas toimintavuosi, jonka aikana se on tuonut Turussa näkyvästi esiin Viron kieltä ja kulttuuria. Koronarajoitusten vuoksi yhdistyksen toimintaan on tullut uusia virtuaalisia toimintatapoja, joista monet varmasti jäävät käyttöön jatkossakin. 

Monipuolinen tapahtumatarjonta sekä kunniakonsulaatin toimiston palvelut ovat hyödyttäneet sekä suomalaista että virolaista jäsenkuntaa ja kaikkia Virosta kiinnostuneita. Perustoiminnan on taannut Turun kaupungin tuki. Viro-keskuksesta on sen aktiivisen projektitoiminnan ansiosta tullut paikallisen virolaisyhteisön asiantuntija ja sen edunvalvoja, SPR:n monikielisen ja monikanavaisen koronatiedotuksen projektiin osallistuminen vahvisti jälleen osaltaan tätä roolia ja asemaa. Vahva verkostoituminen viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa on Viro-keskuksen menestystekijä. Viro-keskus on merkittävä kulttuurin tuottaja, ja se on omalta osaltaan nostamassa Brinkkalan pihan profiilia.

Yhdistyksen haasteena on säilyttää saavutettu toiminnan taso. Se edellyttää jatkuvaa hankeaktiivisuutta, uusien tapahtumien ja tilaisuuksien ennakkoluulotonta suunnittelua ja toteuttamista sekä jäsenistössä piilevän potentiaalin löytämistä.


Suuret kiitokset aktiivisuudesta ansaitsevat säännöllisesti kokoontuvat harrastajaryhmät. Te olette yhdistyksen tukiranka! Keskusteluryhmät, kielikurssilaiset, kansantanssijat, teatteriryhmä Turu Teater (niin aikuisten ryhmä kuin lasten ryhmä sekä maanmainiot ammattilaiset Öökuningannan takana), koripalloilijat, lasten lauluryhmän perheet, Eestlaste klubin aktiivit, nettitapahtumiin osallistujat, yhdistyksen Facebook-ystävät, tapahtumien vapaaehtoiset, toimiston vakiovierailijat  - juuri te teette yhdistystoiminnasta oikeaa elämää! Toivotamme teille kaikille sitkeyttä pitää innostusta yllä!


Kiitokset kaikille vuoden aikana toimintaan osallistuneille!

 


Käsittelyvaiheet:

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n hallitus 15.3. 2021

Kevätkokous 22.3.2021







Liite 1 / Toimintakertomus 2021

Turu Eesti keskus ja eestlaste klubi (viroksi / eesti keeles)



Eesti keskus Turus


Varsinais-Suomen Viro-keskus ry-l täitub sellel aastal juba 28-s tegutsemisaasta. Liikmeid on umbes 400, millest pooled on nendest eestlased.  2020 aastal meie liikmete arv küll kahanes seoses koroona viirusega, kuid 2021 aasta näitas jällegi liikmete arvu kasvu. Teeme kõik selleks, et saame jälle korraldada kokkusaamisi ja toredaid sündmusi eestlastele, järgides Terviseameti ettekirjutisi ja reegleid. Kõik meie tegevused on vabatahtlikud, oleme avatud kõiksugustele mõtetele ja ettepanekutele, mis aitavad meil üksteist tihedamalt kokku liita.      

2001. aastal avati koostöös Eesti keskusega  Turu ja Päris-Soome Aukonsulaat.  Aukonsul Keijo Aarre Virtanen täitis oma ülesandeid 19 aastat (2001-2020). 1.01. 2021 on meie aukonsuliks Andrus Junolainen, kes on R&M Ship Technologies Finland OY tegevjuht. 

Peame väga tähtsaks seda, et eestlastel on võimalik tulla keskusesse oma dokumentidele järgi. Nii tekib suhtlemisel vahetu kontakt ja saame vajadusel olla abiks ning toeks. Tihtipeale tunnevad eestlased siin võõral maal end üksinda. Takistuseks võib olla keeleoskus, leidmaks endale meelepärast harrastust või samade huvidega tutvusringkonda. Paljud eestlased ei kasuta suhtlusvõrgustikke internetis ja nii ei jõua nendeni teated toimuvatest üritustest või kokkusaamistest. Eesti keskusel on väga tähtis roll liita kokku siia kolinud ja tööle tulnud eestlasi. Samas on keskus kui ”hüppelaud” sulandumaks Soome ühiskonda. Meile saab tulla Töötukassa ja erinevate õppeasutuste kaudu tööpraktikale. Pakume soome keele praktiseerimist, tööturule sisseelamist, soome kultuuri ja rahva tundmaõppimist ning uusi kontakte.

Eesti keskuse ”võtmesõnadeks” on: kultuur ja üritused, koolitused ja praktikakohad, koostöö, nõustamine üle Soome, eestlased ja soomlased üheskoos!

Tegevused meie keskuses 2021 aastal: 

Turu Teater on eestikeelseid teatritegijaid koondav teater Turu linnas, Soomes. Teatris on  toimetavad Noortestuudio, Täiskasvanute stuudio ja Elukutseline teater, kus valmis Tene Ruubeli 60. sünnipäevale pühendatud juubelilavastus “ÖÖKUNINGANNA”. Lavastus läheb tuurile kevadel mööda Soomet ja ka Eesti teatrihuvilistel on võimalik osa saada teatrielamusest. 

Laste lauluring, rahvatantsurühm Nopsajalad, keelte kursused, vestlusringid, käsitööring, Nõustamine üle Soome, Zoom-kohvikud, webinaride sari Turu ajaloost, aktiivne kaasalöömine Turu Keskajapäevadel ja kõikidel teistel Turu linna poolt korraldatavatel üritustel, Zoom-Teams- Canva koolitused , rahvakalendri tähtpäevade tähistamine, tihe koostöö teiste ühingutega, kelle emakeeleks on muu kui soome keel. Hetkel on väga ajakohane ja tähtis koroonateavitus eesti keeles, mida teeme koostööd Soome Punase Ristiga. 

 

Ühingu ideede elluviimiseks on olulised projektid. Meid on toetanud: 

EU Central Baltic Programm (Saame Kokku, Lumo, Lemon, ProNatMat, REGI, Fem)

Turu linn, Stea / nõustamine, Taike ja INSA / kultuur, Eesti Instituut / lasteringid, kultuur, Turun teatterisäätiö, SPR / monikielinen koronatiedotus.



Kokkuvõtte koostas Ülle Priks



**************


 LIITE 2 / Toimintakertomus 2021

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n tapahtumaluettelo vuodelta 2021


Koronarajoitusten takia peruuntuneet tapahtumat merkitty sinisellä



Tammikuu


1.1. Uusi kunniakonsuli Andrus Junolainen aloitti, tiedotteet medialle

7.1. Teatteriharjoitukset alkoivat (jatkuvat maanantaisin Manilllassa, torstaisin Viro-keskus)

7.1. Abiks eestlastele Soomes -neuvontatyö alkoi (puhelimitse torstaisin klo 10-18)

13.1. Lahemaa-webinaari, puhujana Kerli Muruvee. Yleisöä 32.

15.1. Tapaaminen toimistolla: Pekka Kanervisto ja Andrus Junolainen

19.1. Hallituksen kokous, vierailimme R&M Ship Technologies toimitiloissa

21.1. Opiskelija Tuuli Rälin näytöt / Salon aikuisopisto


25.1. Neuvonta alkaa, päivystysaika Viro-keskuksessa klo 11-14

28.1. Opiskelija Iona Anican näyttö (kirjanpito) / TAI

29.1. Mika Akkanen ja Andrus Junolainen Viro-keskuksessa

30.1. Luetaan yhdessä -kampanja, virolaisen kirjallisuuden päivä: Viro-keskus mukana lukemassa Zoomissa ja facebookissa klo 15-17, lukijat: Ann-Ly Palosaari, Kirsi Äyräs, Eva Finch, Sirje Lember, Siim Maaten, ET teater, Turu teater. (katsojia live-striimauksella ja sen tallenteella 1.300 henkilöä)


Näyttelyt:

Rait Priksin maalaukset näytteillä toimistolla.

Mikael Korhosen Haapsalu-kuvat näytteillä toimistolla.


Tammikuun loppu: kielikurssit aloittavat (SIIRTYY VKO 6), 

käsityörinki aloittaa (SIIRTYY HELMIKUULLE)



Helmikuu

1.2. Neuvojan päivystys Viro-keskuksessa

1.2. Turu teater tekemässä videota Pitkämäenkadulla

2.2. Viro-teemaiset kasvomaskit saapuvat myyntiin

3.2. Suurlähettiläs Sven Sakkov Turussa PERUUNTUI

3.2. Käsitööringi mõttetalgud - vebinaari + kokous

10.2. Central Baltic -infotilaisuus

10.2. Turun kaupungin tapahtumainfo (vastattu myös kyselyyn tapahtumien toteutumisesta)

10.2. Rait Priksin taidenäyttelyn pystytys


7.1.-5.2. Käsityönäyttely SIIRTYY/ peruttu


13.2. Siim Maaten - monologiesitys Maailman kaunein tyttö (Kupittaan paviljonki) SIIRTYY/Peruttu


11.2. Lähetetty STEA:n tuloksellisuusraportti 

13.2. Turku-teemaiset Webinaarit viroksi alkavat (Turku-opas Eva Finch) osa 1 Turu aastani 1300. Koroinen

15.2. Suunnittelukokous, rasisminvastainen viikko

16.2. Hallitus


18.2. Vimmassa Viro-tapahtuma PERUTTU


20.2. Viron itsenäisyyspäivänjuhla Turun yliopistolla peruuntuu / juhlistetaan päivää videoiden kautta 


17.2. Brinkkala-kokous (osallistui Kirsi Äyräs)

18.2. Varsin Hyvän kokous (osallistui Kirsi Äyräs)

18.2. Arviointikokous / TAI / opiskelija Ioana Anica

19.2. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen vieraili Viro-keskuksessa, tapaaminen kunniakonsuli Andrus Junolaisen kanssa, mukana yhdistyksen puolelta Eva Finch, Juha Laine, Kirsi Äyräs


20.-24.2. 2021 Itsenäisyyspäivän videoiden levittäminen sosiaaliseen mediaan.

  -suurlähettiläs Sven Sakkovin tervehdys, rehtori Jukka Kolan juhlapuhe, Andrus Junolaisen tervehdys, Mari Jurtomin tervehdys, Turu Teater video, Nopsajalad tanssitervehdys



Juhlan videot säilyvät youtube-listalla:

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm50eryGoJNF6Scb2n7kwaId


Rait Priksin itsenäisyyspäivänviikon “nettikortit” ja näyttelyn avajaiset alkaen 17.2.

-Mikael Korhosen Haapsalu -näyttely jatkuu


22.2. Neuvojan päivystys Viro-keskuksessa ja monikielisen vebinaarin suunnittelukokous

22.2. Turu Teater: videon ensi-ilta ja fb-sivun avaaminen


24.2. Juhlapäivä alkoi Nopsajalad-ryhmän tanssivideolla. Jaetaan koosteena koko soittolista itsenäisyyspäivän tervehdyksiä.


27.2 Turu keskajal 1300-1500. Toomkirik (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 


-Webinaarisarja Turun historiasta (viroksi) alkanut 13.2. Ja jatkuu joka toinen lauantai / Turku-opas Eva Finch. Jo pidetyt luennot nähtävillä:

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm7qMCi37rJVgk-KYt3De9FE




Maaliskuu




2.3. Kaarina-talolla Kirjastokeikka SIIRTYY 11.5./peruuntuu


3.3. Canva-koulutus etänä, kouluttajana Ann-Ly Palosaari

8.3. Rasisminvastaisen viikon suunnittelukokous

8.3. Viron ulkoministeriön info / suurlähetystön kutsusta

10.3. Kansalaisten Eurooppa -kokous

11.3. Kunniakonsulin vieraskirjan ja dokumenttien luovutus Andrus Junolaiselle


10.3. Koulutus: Tule tutvuma: Zoom, Teams ja muud võrguühendused / Ann-Ly Palosaari

 

13.3 Historialuento: Muutuste ajajärk 1500-1600. Turu linnus (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 


14.3. Emakeele päev / äidinkielen päivä Virossa

Viron äidinkielenpäivän kunniaksi järjestimme keskustelun, jossa tapasivat runoilija Maarja-Liis Mölder Virosta ja näyttelijä Siim Maaten suomesta: Emakeelepäeva vestlus:

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm7d3mxGDRc1C-MSQHgjoriA



 

14.3. Georg Ots Konsertti Vanhalla raatihuoneella PERUTTU


16.3. Fingon järjestämä etäkokous Mahdollisuuksien tori 2021 -järjestelyistä, osallistui Kirsi Äyräs

16.3. Hallituksen kokous, sähköpostikokous

17.3. Ete Noor aloitti työt

20.3. Rasisminvastaisen viikon vaalipaneeli, järjestetty :Länsi-Suomen ETNO, SPR Varsinais-Suomen piiri, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry, YHDESSÄ -yhdistys

21.3. Virolaisten Zoom-kahvila aloittaa, vetäjänä Ann-Ly Palosaari (jatkuu kevään ajan 2 x kk)


Webinaarit: Käsityöluentoja ja käsityöläisten esittelyjä / Eesti rahvakunsti ja käsitööliit


Kesätyönhakijoiden haastattelut videolinkin kautta.


22.3. Gerli Griffel aloitti työt


23.3. Turun kaupungin tapahtumainfo (teams), osallistui Kirsi Äyräs


23.3. Nuorten kesätyönhakijoiden haastattelut, kolme hakijaa tavattu Jitsin kautta.


23.3. Kevätkokous /etäosallistuminen suositeltava


27.3. Vaaliteemainen pihatapahtuma peruuntuu


27.3 Turu suurvõimu osana 1600-1700. Qwenseli maja (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 

29.3. Vaalipaneelin palautekokous

31.3. Varsin Hyvä ry kokous (osallistui Kirsi Äyräs)

31.3. Tapaaminen TAI opettajan kanssa, harjoittelun suunnittelu (teams)

31.3. Koulutus: Kuidas paberite ajamine internet kaudu käib: Kela, Vero, Te-toimisto / Ann-Ly Palosaari

 


Huhtikuu


Viro-tapahtuma / ammattiliitto Pro - Peruuntui

4.4. Virolaisten zuum-kahvila

8.4. Vanhan Suurtorin kokous (osallistui Kirsi Äyräs)

10.4 historia-webinaari: Valgustus 1700-1790. Luostarinmäki (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 

12.4. Luovutettu Keijo Virtaselle Viron ulkoministeriön kunniakirja  - kiitoksena 20v mittaisesta kunniakonsulin työstä.

13.4. Käsityöprojektin suunnittelu: Knit&Tag tapahtumaan puu nro 2, teemaksi valittiin Viguriväntin kaksi kotimaata.



15.4. Visit Estonia -matkailualan ammattilaisten infopäivä

15.4. Kaupunginjohtaja Minna Arven keskustelutilaisuus monikulttuuristen yhdistysten kanssa (osallistuivat Eva Finch ja Kirsi Äyräs)


17.4. Järjestöhautomon kirjanpitokurssi (osallistuivat Ioana Anica ja Kirsi Äyräs)

18.4. OP:n kesäduunihaku päättyy

18.4. Virolaisten zuum-kahvila

19.4. Vaalipaneelin suunnittelukokous

19.4. Interkultuurisen foorumin kevätkokous

20.4. Visit Estonia -webinaari nro 2


20.4. Hallituksen kokous (etäkokouksena)

22.4. Visit Estonia -webinaari nro 3

23.4. Paitainstallaation suunnittelu Brinkkalan sisäpihalle

24.4 Võimuvahetuse periood 1790-1827. Turu Akadeemia peahoone (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 


26.4. SVYL:n toiminnantarkastus (Kirsi Äyräs)

27.4. Järjestöhautomon koulutus /yhdistys työnantajana

28.4. FinEst leader-hankkeen ohjausryhmä (osallistui Kirsi Äyräs)

28.4. Sondip ry kevätkokous

29.4. Lasten teatteriryhmä Katedraalskolanin salissa, aikuisten lukuharjoitukset


Toukokuu

2.5. Virolaisten zuum-kahvila

4.5. Vaalipaneelin suunnittelu kirjastolla

6.5. Varsin Hyvä ry kokous


6.5. Gerli Griffelin näytöt / TAI

8.5.-23.5. Knit & Tag jokirannassa, Viro-keskuksella  puu nro 2 Vanhan Suurtorin kohdalla

8.5. Paitainstallaation ripustus Brinkkalassa

8.5 Ülesehitus - 1827-1860. Kakola vanglakompleks (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 



9.5. Äitienpäivän konsertti Vanhalla raatihuoneella ---peruuntui


10.5. Tene Ruubelin työt alkavat

11.5. Viro-ilta Kaarina-talolla --- peruuntui

12.5. Vaalipaneelin kokous

13.5. Lasten teatteriryhmä Katedraalskolanin salissa, aikuisilla lukuharjoitus


Jõgeva-matka 16.-18.5. 2021 --peruuntui

16.5. Virolaisten zuum-kohvik

20.5. Vaalipaneelin kuvaukset kirjastolla

21.5. Brinkkalan väen kokous (etä)


18.5. Hallituksen kokous

19.5. Varsin Hyvän hallituksen kokous

19.5. SVYL:n järjestämä Viro-matkailun webinaari 10 vinkkiä Viron kesään

20.-23.5. Kansainvälisten suurmarkkinoiden oheen Brinkkalan tapahtuma -- peruuntui


22.5 Ohtralt uut 1860-1905. Turu kunstimuuseum (Turku-teemaiset Webinaarit viroksi, Turku-opas Eva Finch) 

22.5. Monikulttuurinen vaalipaneeli nro 2, lähetys klo 13


24.5. Knit&Tag purkupäivä / Euroopan puistopäivä “tee työtä puistossa”

26.5. Digisalkku-koulutus kirjastossa

26.5. Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa, kampanjoidaan viroksi


30.5. Kevätkauden viimeinen Zuum-kohvik

31.5. Hankesuunnittelukokous (Norden), Liia Urman kutsujana



Kesäkuu

1.6. Kirjanpitoa: Tuomas Rinne / järjestöhautomo kouluttamassa, osallistuivat Ioana Anica ja Kirsi Äyräs

3.6. SPR:n koronaneuvontahankkeen 1. Suunnittelukeskustelu (Kirsi Äyräs, Ete Noor)

3.6. EOVS:n vironkielinen vaalipaneeli, moderaattorina Ann-Ly Palosaari 


3.-6.6. Olohuone-festivaali, virolaisen taiteilijan Kristjan Urmin teos Meren kansa Ruissalon Kolkannokassa

5.6. Kesälounas Reiskan sairaalastapääsyn kunniaksi Svarte Rudolfilla

7.6. Mahdollisuuksien torin kokous / Fingo


8.6. Britta Brunström opettamassa kirjanpitoa / Ioana Anica

10.-13.6. Kesärauhafestivaali - eteiskahvila ---peruuntui


9.6. Tene Ruubelin nukketeatterin kenraaliharjoitus



12.6. Tene Ruubelin Nukketeatteri Brinkkalan pihassa (kolme porsasta)

14.6.-16.6. Ruisranta, varattu kesätyöläisten meri-projektia varten

14.6. Biologi Toomas Trapidon nettiluento Itämeren tilasta 


15.6.-16.6. Lasten teatterileiri, ohjaa Siim Maaten, mukana kesätyöntekijät

15.6. Hallituksen kokous Ruisrannassa 

18.6. Vanhan suurtorin kirppis, Viro-keskuksella oma myyntipiste tapahtumassa

23.6. Brinkkalan pihan kokous

23.6. Varsin Hyvä ry;n hallituksen kokous (Kirsi Äyräs)


21.6.-   Juhannusviikolla toimisto palvelee vain sopimuksen mukaan. Kesällä avoimet ovet sen mukaan, mitä Brinkkalan pihassa tapahtuu.


Heinäkuu

-laadittu Videotervehdys Keskiaikaiset markkinat 25 v

-välitetty Bonifatiuksen killan videotervehdys -^-


1.-4.7. Keskiajan markkinat, 1.7. Mukana Tene Ruubelin nukketeatteri

5.-8.7. Tall Ships Races - markkinoille mukaan  ---peruuntui


11.7. Võsun hiekkaveistostapahtuma - markkinoidaan suomalaisille Kerli Muruveen järjestämää kesätapahtumaa


13.7. Lilianín kesätyöpäivä, passipäivystys

14.7. Tapaaminen Brinkkalan pihassa, Andrus Junolainen, Reino Lemmetyinen, Mikko Sedig, Heimo Välimäki, Kirsi Äyräs


- Etsitään uusia opettajia syksyn kursseille, 3 opettajaa muuttaa pois Turusta


28.7. 31.7.  Vieraillaan Viljannissa moottoripyöräiljöiden tapaaminen, paikallisoppaana Rait Priks


30.-31.7. EKSÜ suvekool, kokouspaikka Tarton ERM, edustaa Mari Jurtom


Elokuu

2.-6.8. Kesätyöläiset töissä, näytelmän suunnittelu

9.-12.8. Kesätyöläiset töissä, näytelmän harjoitukset

6.-7.8. Vegånia ja Brinkkalan pihan tapahtumapäivät


12.8. Taiteiden yö ja käsityöläismarkkinat

Kesätyöntekijöiden meri-teemainen esitys valmistuu

-YLE Turku tekee työryhmästä haastattelun suorana lähetyksenä


Viron pienteatterien festivaali--- peruuntui

13.8. Suurlähettiläs Sven Sakkov Turussa Andrus Junolaisen vieraana

14.8. Lasten suurtori, mukana Turku-seuran tapahtumassa


17.8. SPR:n monikulttuurisen koronaviestinnän kokous

20.8. Taidenäyttelyn avajaiset Epp Katus

20.8. Viron uudelleenitsenäistymispäivä / Turu Teater Elämä 2.0 ensi-ilta PERUUNTUU // illallinen avoimen taivaan alla PERUUNTUU



Perjantaina 20.8. Viron uudelleenitsenäistymisen 30 v juhlapäivä: tervetuloa Brinkkalan pihalle juhlimaan, ohjelmaa on klo 16-19. Ohjelma: taidenäyttelyn avajaiset / taiteilija Epp Katus (klo 16-18), Tene Ruubel ja  Ulle Priks  & Viguriväntti klo 17.30 (nukketeatteriesityksen ensi-ilta!) / Kansantanssiryhmä Nopsajalad / Turu Teater: runoja Elämä 2.0 näytelmästä. Mukaan kutsuttu myös sirkusryhmä 1+1+1.

Viron uudelleenitsenäistymispäivän yölaulujuhla ERR klo 19-00.30



25.8. Turun monikulttuuristen toimijoiden koronakokous

26.8. Itämeri-päivä; Kesätyöntekijöiden meri-teemainen esitys

27.8. ViroNyt ilmestyy, mukana Tene Ruubelin haastattelu


-Turu Teater: Elämä 2.0. Kuunnelman äänitys

-Ammattilaisten ryhmän harjoitukset


Kristjan Urm, Meren kansa - teos esillä jäiden tuloon saakka Kolkannokassa


Syyskuu

1.9. Ete Noor jatkaa töissä toimistolla

2.-4.9. Town Twinning -matka Jõgevalle

4.9. Etnofest Varissuo PERUUNTUI


-kielikurssit alkavat, mainostetaan alueen opistoja. Viro-keskuksessa kokoontuu: TSL Turku, Karmen Tomson: viron jatkokurssi ja viron alkeiskurssi keskiviikkoisin. 


-Virolaisten klubin talkoolaiset Nauvon Pärnäisissä korjaamassa Estonia-muistomerkin opasteita


17.9. Kierros Kultarannassa, oppaana Eva Finch (19 osallistujaa)


18.9. Luovutettu Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virralle Jögevan lahja


19.9. Turun päivä, Mahdollisuuksien tori: ohjelmakokonaisuus klo 10-18

Ja 15 järjestön kojut. Järjestetty yhteistyössä Suomen ukrainalaisten kanssa, järjestävä organisaatio Interkulttuurinen foorumi.

Viro-ohjelmat: lavalla Nopsajalad, Jussi Helle ja Mikko Vaarna, taidepöydät: Marje ôunapuu, Rait Priks, Epp Katus, Päivi Petzu Hautala, kahvilassa Kadri Raudsepp ja Klaarika El Haitani.


-Estonia-muistomerkin viittojen kunnostus talkootyönä / virolaisten klubi

25.9. Retki Nauvon Pärnäisiin: tilaisuus Estonia-muistomerkillä ja lounas Martan majatalossa


21.9. Hallitus

27.9. Vierailu Suomen Ukrainalaiset ry:n toimistolla, Mahdollisuuksien torin palaute


Syyskuu: Turu Teater; ammattilaisten ryhmän Öökuninganna-harjoitukset verkossa

-Öökuninga mainostekstien tuottaminen


-keskustelupiirin kokoontumiset torstaisin klo 10


Epp Katus, näyttely esillä toimistolla


Lokakuu


Kirjamessut 1.-3.10. - Viro-osastolla mukana. Markkinoitu teatteriesityksiä (Vanuse 50 varjundit, Öökuninganna


-Öökuninganna harjoitukset Viro-keskuksessa ja Vimman teatterisalissa


4.10. Komöödiateater / Henrik Normann, vierailuesitys PERUUNTUI


6.10. Tapaaminen matkatoimisto Hetan kanssa (Kari J. Kettula, Kirsi Äyräs, Ete Noor)


13.10 Lasten teatteririnki, ohjaajina Siim Maaten ja Marin Mägi-Efert

14.10.Lasten teatteririnki, ohjaaja Marin Mägi-Efert

15.10 Lasten teatteririnki, ohjaaja  Marin Mägi-Efert


19.10 hallituksen kokous ja Andrus Junolaisen 50v juhlan vietto, viirin luovutus

20.10. Kaarina-talon esitelmäilta, Town Twinning


21.10. Avoimet harjoitukset / Öökuninganna / nuorisokeskus Vimma, teatterihuone klo 9-13


22.10.Avoimet harjoitukset / Öökuninganna / nuorisokeskus Vimma, teatterihuone. Kutsutaan erityisesti nuoria alle 29 v tutustumaan virolaiseen teatteriin ja vironkieleen. Klo 9-12


23.10. Soome-eestlaste seltside ja seltsingute VIII koostööpäev / Suomen virolaisten seurojen yhteistyöpäivä

27.10. Konsulin päivä Viro-keskuksessa: sormenjälkien antamisen mahdollisuus


30.10. Klo 18.30 Andres Dvinjaninov, vierailuesitys Turun kaupunginteatterilla. Lähes loppuunmyyty, saliin mahtuu 250


30.10.. Turu teater: Öökuninganna / Tene Ruubel 60v / kantaesitys Pärnussa (Raatihuone)


-Epp Katus taidenäyttely esillä toimistolla

-Viron käsityön näyttely alkaa, yhteistyökumppani Hea Hoog


-Koronatietoiskuja julkaistu Abiks Eestlastele Soomes -sivulla. #StoppKoroona


-Koronatiedotukseen liittyvät nettikeskustelut ja niiden tallenteet: 

*Keskustelu lääkärin kanssa (Ülle Priks haastatteli Tarmo Aredaa) 

*Keskustelu kunniakonsulin kanssa (Ülle Priks, Andrus Junolainen)



Marraskuu

1.11. Etnon työpaja / etänä

3.11. Öökuninganna Tallinnassa peruuntui sairastapauksen takia

4.11. Käsityönäyttelyn avajaiset, kutsuvieraina Kehitysvammaisten tuki ry:n edustus


Turun Runoviikko / Jaan Kaplinski -teema (peruuntui)

11.11. Virolaisten z:um-kohvik, tapaaminen Zoomissa, ohj. Ann-Ly Palosaari

12.11. Lastentapahtuma Maailmanpyörä Turun sivukirjastoissa, Viguriväntin työpaja Paattisilla (esiintymässä Kirsi Äyräs ja Marju Galka)


16.11. Hallitus

18.11. Mynämäen kirjasto / kirjallisuusteema, puhujana Eva Finch

18.11. Virolaisten z:um-kohvik


20.11. Viking Amorella / Viking Grace, Eestlaste klubin piknik-risteily 22 hlö


Turu Teater / Öökuninganna Suomen kiertue 20.-27.11.

20.11. Öökuninganna-esitys laivalla  peruuntui

21.11. Tampere, Siirtyy 27.11.

24.11. Kaarina

25.11. Rauma

26.11. Pori

27.11. Vaasa peruuntui

27.11. Tampere


23.11. Syyskokous


Joulumarkkinat alkavat 27.11. Ja jatkuvat la + su jouluun saakka


Useita koronatietoiskuja julkaistu Abiks Eestlastele Soomes -sivulla


30.11. Varsin Hyvä ry kokous Kaarinassa


Joulukuu

1.12. Kynttiläpaja Lausteen lähiötuvassa Peruuntui

2.12. Virolaisten z:um-kohvik

Hallituksen kokous Tallinnassa Suomi-instituutissa. Peruuntui - kutsu on voimassa 2022

2.12. Interkultuurin foorumi, kokous

4.12. Öökuninganna Mikkelissä. Peruuntui


Lasten lauluringin joulujuhla, kutsuttu lapset, vanhemmat ja isovanhemmat, ohjaaja Marje, järjestäjä Diana



9.12. Virolaisten z:um-kohvik


10.12. Vimma-nuorisokeskuksessa virolaisten lasten joulujuhla ja Tene Ruubelin nukketeatterin esitys Vigurivänt (peruuntui)


Saga-palvelukeskuksen joulumyyjäiset (Ülle Priks, Kirsi Äyräs, Kadri Raudsepp)


Joulutervehdys EKSÜn jäsenseuroille yli maailman: videon koosti Ülle


Koronaviestintäprojektin taidevideo julkaistu

+2 jouluteemaista koronatietoiskuvideota (tekijät Ülle, Ete jaTene)


Koronakeskustelu ja äänite: haastattelu koronan sairastaneen kanssa.

Äänite: kysymyksiä ja vastauksia koronarokotteista (lukijat Ete Noor ja Marju Galka)



Joulumarkkinat lauantaisin ja sunnuntaisin (myyjinä Ete Noor, Marju Galka, Ülle Priks, Kirsi Äyräs, Marje Öunapuu, Päivi Hautala, Kadri Raudsepp, Klaarika El Haitani)


joulupukin etätapaaminen, yhteistyössä ET teater  Peruuntui


-Kielikurssit päättyvät

-Keskustelupiiri joululomalle

-Marju Galkan harjoittelun päätös ja näytön arviointi (TAI)

-14.12. Hallituksen joulukokous ja jouluruokailu, virolaiset perinteiset jouluruuat  (Catering Klaarika El Haitani)

-Välipäivien passipäivystys. 






  LIITE 3: Youtube -linkit 2021 nettitapahtumien tallenteisiin 


Itsenäisyyspäivän juhla:

Puheet suomeksi

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm50eryGoJNF6Scb2n7kwaId

Puheet viroksi

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm7gCECUbDTUsP87nY67oxPx



#Stoppkoroona soittolista Youtubessa:

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm77V4xwR54fqGs1AJmsmmto


Emakeelepäeva vestlus

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm7d3mxGDRc1C-MSQHgjoriA


Emakeelepäeva tervitused

https://www.youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm5Lciax5JWI5ShUtOJafjHv



Vestlus arstiga / keskustelu lääkärin kanssa:

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm5JjZe474Q8tvPDoSGE6OJE


Eesti keskus räägib: (keskustelu kunniakonsulin kanssa

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm496FGCZjKE2tMzv-DWFarw


Turu aeg ja kohad 

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm7qMCi37rJVgk-KYt3De9FE


Vigurivänt äänikirjana:

https://youtu.be/GnKzt2WpGhc


Itämeri - Läänemeri (kesätyöprojektiin liittyvät tunnelmakuvat 2021)

https://www.youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm5tCaUnvF0hZnfewCLPBNq9


Biologi Toomas Trapido puhuu kesätyöntekijöille Itämeren tilasta (viroksi):

​​https://youtu.be/MXfN8eJI76Q



Keskiaikakokoelmaa, koottu Keskiaikamarkkinoiden 25 v merkkivuoden onnitteluksi:

https://youtube.com/playlist?list=PL8zQUWkaUMm5eYBEEtYtrc1zIHl8C1qHP


Joulutervehdys, vuoden muistot:

https://youtu.be/_JVy1BADUEc



​​



LIITE 4, Medialinkit vuodelta 2021


Town Twinning ja yhdistystoiminta:

Tempaukset kiinnostavat, mutta byrokratia karkottaa: Miten yhdistykset saisivat uutta sukupolvea mukaan? | Kaarina-lehti


Kunniakonsuli


Andrus Junolainen haaveili Virossa valmentajan urasta, mutta päätyi Suomeen 1991 – kunniakonsuli vannoo yhteistyön nimeen - Viro - Turun Sanomat (ts.fi)


Kunniakonsuli Andrus Junolainen operoi koutsina mahdollisuuksien pelikentällä - Työ - Aamuset


s.18

viro.nyt 01/2021 - Lehtiluukku.fi


Virulane nimetati Soomes aukonsuliks - Paberleht - Tasuline - Virumaa Teataja (postimees.ee)



Järkälemäinen kehityshanke ahdistaa Vanhan Suurtorin toimijoita – "Suunnitelmia tehdään jo kolmatta tai neljättä kertaa" - Paikalliset - Turun Sanomat (ts.fi)


Virolle uusi kunniakonsuli Varsinais-Suomeen - Kaupunki - Aamuset



Tene Ruubel 60 a juubel & Öökuninganna:



ViroNyt

https://www.svyl.fi/viro-nyt/ei-koskaan-enaa/?fbclid=IwAR2a2eLh1Cv2zlKrFL0FSK34kd68MYGClsVp41kRJc2qz12xINOKAlOdwRk


Pärnu Postimees

https://parnu.postimees.ee/7372831/tene-ruubel-naitleb-ule-20-aasta-taas-kodulinna-laval?utm_source=facebook.com&utm_medium=social&utm_campaign=share-buttons&utm_content=7372831&fbclid=IwAR33tv7dNKevGIHvFej-Z0D-jr5v5pguHJ7XCA86Xvn3VnYPB_qRK6P6K1E


Piletimaailma

https://www.piletimaailm.com/performances/113518?lang=et_EE


Kultuur.Pärnu

https://kultuur.parnu.ee/node/25980


Kaarinan kulttuuritoimi

https://kaarina.fi/fi/tapahtumat/kirjastokeikka-yon-kuningatar


Länsi-Suomi 18.11.2021

★ Uusi Turu Teater tuo virolaista nykyteatteria myös Raumalle – Öökuningatar on Virossa tunnetun näyttelijä Tene Ruubelin juhlanäytös (ls24.fi)



Virumaa Teataja

Marin Mägi-Efert tuuritab põhjanaabrite juures teatritrupiga - Paberleht - Tasuline - Virumaa Teataja (postimees.ee)




ViroNyt 16.11.2021

Öökuninganna kiertää Suomea - Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (svyl.fi)


EKSÜ 7.11.2021


Öökuninganna – Eesti Kultuuriseltside Ühendus




Teater.ee


Teater.ee


Laikku


ÖÖKUNINGANNA /YÖN KUNINGATAR /Esitys on vironkielinen, tekstitetty suomeksi - 27.11.-27.11.2021 | Kulttuuritalo Laikku


Visit Tampere

Yön kuningatar - vironkielinen teatterikiertue (tekstitetty suomeksi) - Visit Tampere



Ülle Priks haastateltavana virolaisista joulutavoista:


https://www.ts.fi/teemat/5492479