tiistai 25. toukokuuta 2021

Kristjan Urmin teos Meren kansa Ruissaloon

 Meren kansa rakentuu Ruissalon Kolkannokkaan!

Saaronniemen uimarannalta etelään johtavan ulkoilu- ja kävelyreitin varrelle.
Kristjan Urmin teos on mukana kaupunkitaidefestivaalilla Olohuone 306,4 km2 3.-5.6.2021

Taiteilija kertoo teoksestaan:
"Suomalaiset ja virolaiset ovat Itämeren kansaa. Esi-isämme asettuivat tänne jo ennen Euroopan historian alkua elääkseen metsästyksellä, hylkeenpyynnillä ja kalastuksella. He sopeutuivat ympäristöönsä niin, etteivät he tuhansien sukupolvien mittaan jättäneet itsestään juuri mitään jälkiä. Ajatuksena se on meille arvokas lahja. Ilmastonmuutoksen, ympäristösaasteiden ja globalisaation keskellä meidän tulisi tarkastella omaa perinnettämme, ja kysyä neuvoa esi-isiltämme löytääksemme oman tiemme uusissa haasteissa.
Kyky ymmärtää ympäristöä muultakin, kuin aineelliselta puolelta on esi-isiemme perintöä. Metsästäjien matka sukupolvien ketjussa moderniin maailmaan on, selviytymisen ohella, tarina ihmisistä osana luontoa. Historia ei toista itseään, mutta se sointuu tulevaan, kun pyrimme soveltamaan sen opetuksia.
Teoksessani pyrin ajatusten herättämiseen muistuttamalla kadonneista sukupolvista ja heimojemme matkasta meren ja luonnon ehdoilla. Meren kansa on myös performanssi, rituaali, joka kutsuu esi-isiämme, luonnonhenkiä, ja meren voimaa.
Sijoituspaikka on osa teosta.
Olet tervetullut osallistumaan sen rakentamiseen.
Lue lisää sivustoltani www. kristjanurm.wordpress.com "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti