torstai 7. joulukuuta 2023

Luontomatkakirjalle Kodiksamia-palkinto

*** Kodiksamia-kirjallisuuspalkintovoittaja vie suurelle seikkailulle lähimaiden luontokohteisiin – Kaarina Silmusen teos Löytöretkellä Baltian luonnossa vei raadin sydämen ***


  TIEDOTE 6.12.2023
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinto myönnetään tänä vuonna kaarinalaisen Kaarina Silmusen luontomatkakirjalle Löytöretkellä Baltian luonnossa – retkikohteita Virosta, Latviasta ja Liettuasta (Iloinen Gorgo 2023). Mittava teos esittelee lähimaidemme kamaraa valokuvien, tekstien ja karttojen avulla. 496 sivua pursuaa luontovinkkejä, paljon puhuvia kuvia, kulttuurihistoriaa, arvioita saavutettavuudesta, varoituksia kaiteiden puuttumisesta ja toimivia käytännön neuvoja. Tekijä on tutkaillut valokuvaavan puolisonsa Hannu Silmusen kanssa itse kirjan kaikki reitit soille, kansallispuistoihin, lehtometsiin. Entä jollei lähtisikään matkalle epävarmojen nettiyhteyksien varassa – vaan pakkaisi kirjan reppuun ja matkaisi läpi Baltian – ja tulisi toista reittiä takaisin kotiin. Tällaisen teoksen avulla suuri seikkailu on mahdollinen.
Baltia on lähellä, mutta historialtaan ja luonnoltaan suomalaiselle erilainen ja paikoin lähes eksoottinen. Viro, Latvia ja Liettua – tässä järjestyksessä pohjoisesta etelään – ovat toisaalta monimuotoisia ja toisistaankin eroavia. Ne ovat merenrantavaltioita, ja niillä sijaitsee vanhoja hansakaupunkeja. Dyynejä, merten aavoja ja keskiaikaisia näkymiä riittää. Neuvostovalta on jättänyt maastoon karut merkkinsä – jotka luonto on jo alkanut voittaa. On hiekkakiviluolia. Jalopuulehtoja. Turkooseja rikkilähteitä. Yli tuhatvuotisia tammia. Lintuvesistöjä, joilla voi tavata pikkuhuitin tai sarasirkkalinnun. Möyrisikö virolaisten metsäveljien bunkkeriin? Menisikö katsomaan maailman korkeimmaksi mainittua mäntyä Meenikunnon maille? Meloisiko tulvametsässä? Vaeltaisiko Latviassa Paroni von Münchausenin retkireittiä, josta suosta pilkistää mies hevosen selässä? Vai kulkisiko Liettuan kauneimmaksi poluksi valittua Arlaviškiain katajapolkua!
On ollut urheaa lähteä kuvailemaan kerralla maantieteellisesti näin suurta aluetta – ja on huimaa, että se on onnistunut. Päämäärätietoisuutta, taitavuutta, tarkkaa katsetta ja myös järjestelykykyä on vaatinut, että kolmen maan keskeisimmät ja kummallisimmat luontoretkikohteet on saatu särmästi kansien väliin.
Kirja on jaettu helposti hahmotettaviin osiin. Sinisin sivureunuksin on merkitty Viron meiningit, seuraavaksi keltaisella Latvian luonnon kohokohdat ja vielä vihreällä Liettuan kohteet. Kansallispuistojen keräilijät, jotka ovat tutustuneet jo Suomen kohteisiin, saavat teoksesta vahvan matkasauvan uusille poluille – se nimittäin sisältää perusteelliset kuvaukset kaikista Baltian kansallispuistoista. Myös Via Baltican liepeiden luontokohteet on kuvailtu autolla maiden läpi viilettäville turisteille. Ainahan voi pikaisesti poiketa Pärnun lintutornille, Ainažin aallonmurtajalle tai Šiauliain tienoille Kryžių kalnasin ristikukkulalle hämmästymään. Kolmekielinen pikku tervehdys- ja karttasanasto voi päästää matkaajan tiukasta paikasta.
Taitavat kuvat – useat niistä matkakumppani Hannu Silmusen ottamia – ja vaivaa säästämättä laaditut sadat tarkat kartat saavat vielä varmistumaan: kyseessä on matkakirja vertaansa vailla.
Kunnon kustantajan tavoin Silmuset ovat kiertäneet useissa tapahtumissa oman, tälle kirjalle omistetun osastonsa kanssa. Markkinoinnin ja jakelun kehittäminen on kirja-alan ytimessä sekin – ja kekseliäitä ratkaisuja pitää vastakin tehdä, että kirjat pysyisivät ihmisten mielissä ja esillä.
Millä tavoin sitten matkakirja voisi olla parempi kuin kaikkitietävä netti ja näppärä äppi näppien alla? On monia seikkoja! Aiheeseen keskittyminen on aivan toista luokkaa, kun etenee paperikirjan viitoittamalla selkeällä tiellä. Kokonaisuuksia on helpompi hallita, kun lähes 500-sivua tietoa ja kuvia on koko ajan silmäiltävänä, alleviivattavana ja koirankorville taitettavana ilman mainoksia, päivityksiä, skrollaamisia. Huomattava asia on myös sähkö- ja nettiriippuvuuden vähentyminen: vaikka kaikki maailman netit olisivat alhaalla ja olkiluodot vaiti, paperinen kirja karttoineen ei jätä matkaajaa tien päälle.
”Kanervan makea tuoksu täyttää mäntykankaan, ja runkojen takana kohisee hiljalleen meri. Hiekkatie kaartelee verkkaisesti metsässä, mänty vaihtuu koivuun ja kanerva kullanhaaleaan heinään. Kevyt tuulenpuuska liehauttaa sini-valko-vihreäraidallista lippua kauniisti aidatun pihapiirin keskellä, pihlaja kumartelee punaisten terttujensa painosta. Jossain lämpiää sauna ja lasten nauru helisee muuten hiljaisessa illassa. Kosragin kylään on laskeutunut elokuinen viikonloppu. Kolkassa, Kuurinmaan (Kurzeme) kaukaisimmassa kärjessä, siellä missä Itämeri kohtaa Riianlahden, löytyy Liivinranta.” (s. 235.) Teos on niin elävästi kirjoitettu, että jo omat matkansa tehneet voivat lukutuolissa istuen reissata halki maiden.
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon perustaja ja raadin ainut jäsen runoilija Heli Laaksonen ojentaa 30 000 ohrankryynin suuruisen voiton yksityistilaisuudessa Kaarina Silmuselle – ja matkakumppani Hannu Silmunen on varmasti ansainnut myös ainakin kourallisen ryynejä. Onneks olkko tekijöil!
*
Muut Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2023 olivat mainiot: Lasse Kylänpään luontokirja Päivän kierto (Luontevasti Lasse Kylänpää 2022), Mikko Kalajoen kirjoittama, Jani Ikosen kuvittama lastenromaani Almus, Vinhavuorten vanki (WSOY 2023), Heli Haltian esikoisrunokokoelma Ajatusviiva (Momentum-kirjat 2023), Mirja Hovilan koostama ja kääntämä Viisi miestä veneessä (Paperiporo 2023), jossa tavataan runoja kuudelta tämän ajan latvialaiselta runoilijalta, sekä ukrainalaisrunoilija Olena Huseinovan Runoja (Runokuu 2022), jonka ovat kääntäneet suomeksi Natalya Bekhta ja Matti Kangaskoski sekä englanniksi Khrystia Leshchuk.
*
Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon nimi juontuu syntysijoiltaan Kodiksamin kylästä, Rauman Lapista.
Ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä. 30 000 ryynin palkinto ojennettiin 2012 Eeva Kilvelle teoksesta Kuolinsiivous. 2013 Kodiksamian vastaanotti runoilija Lealiisa Kivikari teoksestaan Talo Kalliosaarella. 2014 palkittiin Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, 2015 romaanikirjailija Unto Seppänen Kyynäräisen Sohvi ja kylänrieha, palkinnon otti vastaan hänen poikansa Esa Seppänen. 2016 voittaja oli Olli Heikkosen runoteos Regional-express, 2017 Katja Kallion romaani Yön kantaja, vuonna 2018 palkittiin Janne Saarikiven esseemäinen puheenvuoro Suomen kieli ja mieli, 2019 Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen, 2020 Meiju Niskalan kuva-sana-teos Kun syvään hengittäminen ei riitä ja 2021 Jaan Kaplinskin postuumi runokokoelma Ilta tuo takaisin kaiken (suom. Anja Salokannel ja Pauli Tapio). 2022 kodiksamiapalkittiin Petri Keto-Tokoin ja Juha Siitosen Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit (Gaudeamus 2021).
Onne ehrokkail – ja kiitos hyvist kirjoist! Jokainen lukija voi antaa itsekin oman Kodiksamia-palkintonsa. Älä tyydy muiden palkintojulistuksiin. Valitse itse kuusi kirjasuosikkiasi ja jaa ne muiden kanssa - pidät samalla kirjallisuutta otsikoissa.
Heli Laaksonen
Lisää Kodiksamiasta: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia

Nuorisodialogien tulokset julkistetaan

Viro-keskus oli syyskuussa mukana järjestämässä nuorten dialogia. Nyt on aika kuulla tuloksista!

Tervetuloa nuorten dialogien yhteenvetoraportin julkaisutilaisuuteen (verkkotilaisuus).


Aika: Torstaina 21. joulukuuta 2023 klo 14-16

 Tilaisuus verkossa:

Tilaisuutta voi seurata suorana osoitteessa: www.om.fi/etno/tapahtumat 

 

Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) toteutti syyskuussa 2023 dialogisarjan, jossa nuoret ja aikuiset keskustelivat yhdessä nuorten kohtaamasta rasismista ja häirinnästä, sekä niiden vaikutuksista nuorten elämään. Kuusitoista dialogia järjestettiin eri paikkakunnilla ympäri Suomea.

Tilaisuudessa kuulet nuorten ajatuksia ja kokemuksia rasismista sekä rasismin vaikutuksista nuorten tulevaisuuteen. Tilaisuudessa pääset seuraamaan nuorten, asiantuntijoiden ja päättäjien yhteistä dialogia siitä, mitä asialle on nyt tehtävä. Raportin toimenpidesuositukset haastavat kaikkia organisaatioita, yhteisöjä ja yksilöitä puuttumaan rasismiin. 

 Tilaisuuden pääkieli on suomi.

 Ohjelma:

14.00 Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansliapäällikkö Pekka Timonen

 Keskeiset teemat ja toimenpidesuositukset

KTT Elina Henttonen, Valtaamo Oy, johtaja Janne Kareinen, DialogiAkatemia, Aretai Oy

 Nuorten ja päättäjien dialogi rasismista ja siihen puuttumisesta

 16.00 Tilaisuus päättyy.

 

Kohti joulua!

 Vanhan ajan joulumarkkinat Vanhalla Suurtorilla ja Brinkkalassa jatkuvat vielä kahtena viikonloppuna, la ja su klo 11-17. Viro-keskuksessa on mukava käydä lämmittelemässä glögikahvilassa ja jouluisilla ostoksilla. Tulevana viikonvaihteena mukaan myyjäismenoon tulevat myös Marje Õunapuu Ceramics ja Kaarina Silmunen & lumoava tietokirja Löytöretkellä Baltian luonnossa! Tule täydentämään joulupukin konttia!


Olethan jo huomannut Viro-keskuksen oman joulukalenterin? Tule seuraamaan albumia: 
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.766364548868717&type=3
Joulukalenterin avulla voit opetella jouluisia runoja ja loruja, jotta pärjäät virolaisen joulupukin kanssa! Ilman runoa ei tule lahjoja :)  
Kiitos joulutunnelman luomisesta kalenterityöryhmälle: runot etsi Margit Varik, lukijana toimi Tene Ruubel, videot koosti Ülle Priks.


International house Turku kutsuu joulupuurolle:
Avoimet ovet Linnankatu 31:ssä 11.-12.12. kello 12-17. Tilojen ja toiminnan esittelyn lisäksi tarjolla riisipuuroa ja glögiä, tervetuloa tutustumaan!
Viro-keskus on mukana menossa, Tene Ruubelin Nukketeatterin ja Viguriväntin seikkailut tapaat Linnankadulla maanantaina ja tiistaina 12.30-14.00 välillä.
Linnankatu 31:n tilat (Vanha kivipaino, 3. krs) ovat toimintaa täynnä aamusta iltaan, International Housen työpäivän jälkeen samoissa tiloissa jatkavat: Ukraina-keskus - Linnankatu 31, Turku - Українці Фінляндії / Suomen Ukrainalaiset sekä Linnankatu 31 huvikeskus - Viro-keskuksen toimintaa. Tule käymään avointen ovien tapahtumassa ja kuulet lisää!

Saga-palvelukeskuksen joulumyyjäiset ovat 13.12. - ja Viro-keskus jälleen mukana! Saga Kaskenpuistossa myyjäiset alkavat klo 11 ja Saga Kaskenniityssä klo 14, tervetuloa mukaan joulutunnelmaan ja ostoksille!

Suomen Viro-yhdistysten liitto kutsuu konserttiin:
Nyt olisi mainio tilaisuus päästä kuuntelemaan huippupianisti Johan Randvereä 18.12. klo 19 Musiikkitalossa Helsingissähttps://musiikkitalo.fi/tapahtumat/johan-randvere-piano/
Ilmoita maanantaihin 11.12. mennessä, jos haluat tulla SVYL:n porukalla konserttiin (konserttilipun hinta alk. 30 eur, riippuen ryhmän koosta): svyl@svyl.fi

****

perjantai 17. marraskuuta 2023

Puhdistus Jo-Jo-teatterissa Manillassa

  *** Sofi Oksasen Puhdistus on valmistumassa ensi-iltaan Jo-Jo-teatterissa Turun Manillassa! Lähdetään yhdessä teatteriin to 7.12. klo 19 ! Liput Viro-keskuksen kautta hintaan 23 eur (norm. 25 eur) eläkeläislippu hintaan 18 eur (norm. 20 €)ja opiskelijalle 13 eur (norm. 15 €). Varaukset: virokeskus@gmail.com Huom! Ale-hintaan lippuja on tarjolla rajallinen määrä, varaa omasi heti, otamme varauksia vastaan 28.11. saakka.


Puhdistus -näytökset: Pe 24.11. klo 19 / Ke 29.11. klo 19 / To 30.11. klo 19 / Su 3.12. klo 17 / Ti 5.12. klo 19 / To 7.12. klo 19 / La 9.12. klo 17 / Su 10.12. klo 17 / Ma 11.12. klo 19 / Ke 13.12. klo 19 / To 14.12. klo 19 / Su 17.12. klo 17
Liput Jo-Jo Teatterin lippukaupasta: https://liput.jo-joteatteri.fi
sähköpostilla: info@jo-joteatteri.fi
tai puh: 040 513 4215



keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Syyskokous 2023 - kokouskutsu

 Kokouskutsu Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n jäsenille

Ti 28.11. klo 18 Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n syyskokous, Tervetuloa!
Osoite: Vanha Suurtori 3. 
Käsitellään sääntömääräiset syyskokouksen asiat, mm. valitaan hallituksen jäsenet vuodelle 2024 ja vahvistetaan toimintasuunnitelma. Tervetuloa! Kahvitarjoilu!

Kokouksen jälkeen keskustelua Tartto 2024 juhlavuodesta. Miltä näyttää kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma?


Esityslista syyskokoukselle:

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Ajankohtaista marras- joulukuussa

Viro-juttuja, keskustelupiirien kokoontumisia, kielikursseilla ahkerointia, näyttelyitä, matkavinkkejä, tapahtumia. Ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät facebookista: www.facebook.com/virokeskus.turku

Joulumarkkinoiden aika! Tervetuloa ostoksille Vanhan suurtorin tunnelmallisille Vanhan ajan markkinoille ja pistäydy kahvilla ja ostoksilla Viro-keskuksessa! Olemme markkinoiden aikaan auki myös lauantaisin ja sunnuntaisin.
Vanhan Suurtorin joulu neljänä viikonloppuna la-su klo 11-17: 
25.–26.11.
2.–3.12.
9.–10.12.
16.–17.12.

Kokouskutsu: 28.11. klo 18 Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n syyskokous, osoite: Vanha Suurtori 3. Käsitellään sääntömääräiset syyskokouksen asiat, mm. valitaan hallituksen jäsenet vuodelle 2024 ja vahvistetaan toimintasuunnitelma. Tervetuloa!

30.11. klo 18 Monikulttuurinen itsenäisyysjuhla Turun VPK:n talolla. Vapaa pääsy, ennakkoilmoittautuminen: virokeskus@gmail.com

Sofi Oksasen Puhdistus Jo-Jo-teatterissa Turun Manillassa! Lähdetään yhdessä teatteriin to 7.12. klo 19, liput tähän näytökseen Viro-keskuksen kautta alennushintaan tarjolla 28.11. saakka, tiedustelut ja varaukset: virokeskus@gmail.com

Pimeät illat ovat täällä! Kiinnostavatko pienimuotoiset kulttuuri-illat ja kokoontumiset Viro-keskuksessa? Kysy lisää: virokeskus@gmail.com

Aika valita kielikurssi kevääksi! Turun työväenopistolla, Auralassa ja TSL Turun ohjelmassa on monentasoisia vironkursseja, ja ilmoittautumisten aika on alkanut!

Merkkaa jo kalenteriin: Viro-keskus avaa 30 v. juhlavuotensa Lydia Koidula -teemalla 27.1. 2024 Turun pääkirjaston studiossa. Kylään tulee ET-teatteri "Minu elu" -esityksen kanssa.

Kiinnostaako kuorolaulu? Tule mukaan vironkieliseen kuoroon!
Hea koorilauluhuviline! Kui oskad laulda ja hindad head eestikeelset koorimuusikat, siis see koht on just sinu jaoks. Lauluproovid toimuvad teisipäeviti kell 18-20 Linnankatu 31 huvikeskuses. Sissepääs hoovipoolsest uksest, liftiga 3. korrusele. Meiega saab liituda ka Facebookis: Turu Eesti (ja sõprade) koor.

Vironkielisen lastentoiminnan info:
Lasteringide uudiseid saab jälgida grupis: Ülilahe laps Turu / Turku.

Vironkielinen neuvonta:

Turu Eesti keskuse nõustajad on abiks eestlastele Soomes. Kirjuta või helista julgelt, teenus on tasuta! Mõtleme koos, otsime lahendusi ja juhendame vajadusel edasi. Helista nõustajale: +358 40 220 8578 (kui ta ei saa kohe teie kõnele vastada, ta helistab tagasi.)

Nõustaja vastab küsimustele ainult isiklikult, ei kunagi avaliku fb-vestluse kaudu. FB-leheküljel "Abiks eestlastele Soomes" aga jagatakse üldiseid teavitusi ja kasulikku infot - tasub jälgida!

Lisaks teie küsimustele vastab Turu Eesti keskus, tööpäeviti tel. +35840 1475221.


torstai 19. lokakuuta 2023

Teatterielämyksiä ja kuvataidetta

Teatterielämyksiä luvassa: 
 Varaa paikkasi Tene Ruubelin nukketeatterin Häät vai pulmad -esitykseen su 29.10. klo 17. esityspaikka: Viro-keskus / naapurimme IF:n Vinttikamari (Vanha Suurtori 3). Liput: 22 eur, sisältäen esitykseen kuuluvan tarjoilun. Varaukset: virokeskus@gmail.com

 * Tule katsomaan, mitä Viro-keskuksen omat taiteilijat ovat suunnitelleet kotilavalleen! Luvassa on musiikkia ja tragikomediaa, kun suomalais-virolaiset häät pääsevät vauhtiin. 
* Häät vai pulmad on nukketeatteria aikuisille, ja lisäksi käyntiin saadaan juhlat muutenkin. Tule mukaan tunnelmoimaan ja nauramaan! Esityksen jälkeen kuullaan lisää virolaisista juhlatavoista ja saadaan maistiaisia. Esityksen aikana nautitaan kahvitarjoilusta ja kuohujuomasta. Rooleissa nähdään Tene Ruubel, Miroslav Laur, Päivi Petzu Hautala ja Kirsi Äyräs. Virolaisia häätapoja ja ruokia esittelee Ülle Priks.

 *** Sofi Oksasen Puhdistus on valmistumassa ensi-iltaan Jo-Jo-teatterissa Turun Manillassa! Lähdetään yhdessä teatteriin to 7.12. klo 19 ! Liput Viro-keskuksen kautta hintaan 23 eur (norm. 25 eur) eläkeläislippu hintaan 18 eur (norm. 20 €)ja opiskelijalle 13 eur (norm. 15 €). Varaukset: virokeskus@gmail.com Huom! Ale-hintaan lippuja on tarjolla rajallinen määrä, varaa omasi heti! 

 **** Luennot Viron kuvataiteesta alkavat Turun työväenopistolla, opistotalon luentosalissa: Luennoitsijana Kai Stahl, FM, taidehistorian väitöskirjatutkija 
Luennot: to 26.10. klo 17.00-18.30 1800-luvun jälkipuoliskon akateemista taidetta 
 to 2.11. klo 17.00-18.30 Uuden vuosisadan uusia tuulia 
 to 9.11. klo 17.00-18.30 Modernismeja on moneksi - tuttua ja tuntematonta 
 to 16.11. klo 17.00-18.30 Unohdettuja taiteen helmiä ajalta ennen Toista maailmansotaa
 Luennoille ei tarvitse ilmoittautua ja niihin on vapaa pääsy. 

 *** Valokuvanäyttelyn avajaisia vietetään Viro-keskuksessa ke 1.11. klo 12-18 Päivi Petzu Hautalan näyttely Tartto/Tartu on esillä 1.11. - 17.12. 2023 https://fb.me/e/1AazRr7de 
 Tervetuloa ihailemaan tunnelmallisia Tartto-kuvia, virittäydytään jo Tarton kultuuripääkaupunkivuoteen 2024. 

 *** 24.-25.10 Konsulipäivät Turussa! Viron kansalaisilla on mahdollisuus antaa sormenjäljet Viron passia ja id-korttia varten. Konsulin vastaanotolle pääsee ajanvarauksella: tel. +358 9 622 02 88 tai sähköpostilla: consular.helsinki@mfa.ee

tiistai 3. lokakuuta 2023

Häät vai pulmad - varaa lippusi 29.10. ensi-iltaan!

Valmistumassa on ainutlaatuinen nukketeatteritapaus - koe suomalais-virolaiset häät Tene Ruubelin nukketeatterin esityksessä Häät vai pulmad. 

Luvassa on komediaa ja musiikillista teatteria aikuisille, esitys on sunnuntaina 29.10.  klo 17 - merkitse kalenteriin ja varaa lippusi! 

Ennakkovaraajan etuhinta 17 eur on voimassa 10.10. saakka, sen jälkeen hinta 22 eur (hintaan sisältyy esitykseen kuuluva tarjoilu: kahvi, kakku ja kuohuviini). Varaukset: virokeskus@gmail.com

❤ Varsinais-Suomen Viro-keskus Ry ylpeänä esittelee Häät vai pulmad -työryhmän:

Lokakuun alun toimintaa!

Tapaaminen elokuvantekijän kanssa! Tervetuloa ke 4.10. klo 19 Viro-keskukseen taiteilijatapaamiseen. Vieraanamme on Ida Lepparu Tallinnasta. Hän näyttää lyhytfilmin""Prügipall" ja kertoo elokuvanteosta.

****

Valmistumassa on ainutlaatuinen nukketeatteritapaus - koe suomalais-virolaiset häät Tene Ruubelin nukketeatterin esityksessä Häät vai pulmad. Luvassa on komediaa ja musiikillista teatteria aikuisille, esitys on sunnuntaina 29.10.  klo 17 - merkitse kalenteriin ja varaa lippusi! Ennakkovaraajan etuhinta 17 eur on voimassa 10.10. saakka, sen jälkeen hinta 22 eur (hintaan sisältyy esitykseen kuuluva tarjoilu: kahvi, kakku ja kuohuviini). Varaukset: virokeskus@gmail.com

****
Tervetuloa retkelle Tuorlaan 14.10 Klo. 11-12.45 (ja sen jälkeen onmahdollisuus mennä yhdessä omakustanteiselle lounaalle).

Tutustutaan yhdesssä Tuorlan observatorioon ja nähdään planetaariossa tähtitaivas-elokuva - huikea elämys 180 asteen puolipallokuvussa!

Retki ja elokuva sopivat kaikenikäisille. 

Hinta: 10e

Sitovat ilmoittautumiset 6.10 mennessä: virokeskus@gmail.com


*****

JO PIAN on mahdollisuus antaa sormenjäljet Viron dokumentteja varten, seuraava konsulipäivä Turussa on 25.10.2023. Ajanvaraus Helsingin suurlähetystön kautta:

Passid, ID-kaardid ja muu konsulaarinfo tel: 09 622 02 88, välisriigist +358 9 622 02 88 (E – N 9.00-15.00, R 9.00-13.00). e-post: consular.helsinki@mfa.ee


****
Suuret kiitokset kaikille Kirjamessujen talkoolaisille ja kävijöille! Oli hienoa viettää viikonloppu messukeskuksen kirjatunnelmissa. Viro-osasto oli jälleen vilkas ja suosittu! Samoin suuret kiitokset kaikille jotka vierailivat messuilla Päivi Petzu Hautalan Minun.Tarttoni -näyttelyssä! Loppuvuodesta saamme Petzun upeat Tartto-kuvat myös Viro-keskuksen seinille, tervetuloa ihailemaan marras- ja joulukuussa!



Reinberg ja valokuvauksen historia

Turun pääkirjastossa järjestettävä luentosarja Reinberg ja valokuvauksen historia johdattaa kuulijat keskiviikkona 4.10. Suomen rajojen ulkopuolelle. Tallinnan teknillisen yliopiston kirjaston johtajana työskentelevä historioitsija ja valokuvatutkija Tõnis Liibek saapuu Turkuun kertomaan valokuvauksen varhaisvaiheista Virossa sekä Viron ja Suomen välisistä siteistä ja niiden vaikutuksesta Suomen varhaiseen valokuvaukseen.
Valokuvaus levisi 1800-luvun puolivälin tienoilla Ranskasta nopeasti ympäri Eurooppaa. Viro oli uuden tekniikan käyttöönotossa yksi edelläkävijöistä. Myös Suomessa vaikuttaneita valokuvaajia, mm. Tartossa syntynyt ja sittemmin Turussa toiminut Johan Jakob Reinberg, kävi hankkimassa oppinsa juuri Virossa.
Tõnis Liibek on väitellyt tohtoriksi Tallinnan yliopistossa vuonna 2012 Viron valokuvakulttuurista 1800-luvulla. Hänen huominen luentonsa Early Photography in Estonia and Its Ties to Finland esittelee Viron valokuvahistoriaa ja varhaisia valokuvaajia, ja antaa kuulijoille käsityksen valokuvauksen ensi askeleista Pohjois-Euroopassa sekä Suomen ja Viron yhteyksistä uuden keksinnön omaksumisessa.
Luento on maksuton ja kaikille avoin, ja se pidetään Turun pääkirjaston Studiossa klo 18–19:30. Kysymyksiä voi esittää luennon jälkeen englannin, viron ja suomen kielillä. Tervetuloa!
Turun kaupunginkirjaston, Turun museokeskuksen, Turun yliopiston ja Turun AMK:n Taideakatemian yhteistyössä järjestämä luento kiinnostaa varmasti myös monia Viron ystäviä, tervetuloa!

perjantai 29. syyskuuta 2023

Kulttuurisyksy parhaimmillaan!

 Kirjamessuviikonloppu alkaa!

Turun kirjamessut avoinna PE 10-18, LA 10-17, SU 10-16
Viro-osaston löydät A-hallista, ja Viro-ohjelmaa on jälleen hienosti tarjolla!
Katso lisää:

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry on mukana Viro-osastolla ja tuo messuille lisäksi oman näyttelyosaston, jossa esittelemme yhteisötaiteilijamme Päivi Petzu Hautalan Tartto-valokuvia. Minun.Tarttoni -näyttely löytyy A-hallista Agricola-lavan takaa.

"Olen Päivi ”Petzu” Hautala, yhteisötaiteilija Varsinais-Suomen Viro-keskuksessa. Tämä on viides valokuvanäyttelyni. Ensimmäisen pidin marraskuussa 2022. Näyttelyideni kuvat syntyvät läsnäolon kautta. Havainnoin ja tarkkailen, näen ja kuvaan.Lähes kaikki kuvani on muokkaamattomia ja otettu puhelimen kameralla. Olen tehnyt kädentaitoja ja taidetta nuoresta asti ja pitänyt näyttelyjä vuodesta 1999. Luovuus on kulkenut koko elämäni matkassani ja on minulle elämäntapa."

-Näyttelijä ja nukketeatteriohjaaja Tene Ruubel on tavattavissa Viro-osastolla sunnuntaina 1.10. klo 14. Voit tulla tapaamaan näyttelijää ja kyselemään lokakuun lopussa ensi-iltansa saavasta Häät vai pulmad -nukkemusikaalista aikuisille. Kesällä lavan valloittanut lastenesitys Aurinkolinna - Õnnemägi jatkaa myös Tene Ruubelin nukketeatterin ohjelmistossa.

Tavataan messuilla!

*****

Musiikkia ja luento Raimond Valgren elämästä:
Turun pääkirjaston Studiossa maanantaina 2.10. klo 17 - 19.
Raimond Valgren syntymästä on kulunut tänä vuonna 110 vuotta. Vaikka hänen muut 60 lauluaan ovat jääneet suomalaisille vieraiksi, Saarenmaan valssi on sykähdyttänyt monia. Kirjailija Harri Raitis avaa meille ikkunan Valgren elämään kiehtovalla luennollaan, joka valottaa säveltäjän taustaa ja tarjoaa syvällisen katsauksen hänen luomistyöhönsä.
Ilta huipentuu musiikkiesitykseen, kun Pekka Saarela astuu lavalle esittämään upeita suomennoksiaan Valgren lauluista. Saarelaa säestää Ari Hakulinen harmonikallaan. Tulkinnat tuovat uuden ulottuvuuden näihin sävelmiin, ja yleisö pääsee nauttimaan musiikista, joka on kulkenut aikojen läpi. Tule mukaan unohtumattoman iltaan joka yhdistää tarinankerronnan ja musiikin lumon!
Tapahtuma on maksuton, tervetuloa!

****

Keskiviikkona 4.10. klo 19 Viro-keskuksessa on vieraana elokuvantekijä Ida Lepparu.
Katsomme lyhytelokuvan "Prügipall" ja jatkamme iltaa keskustelulla tekijän kanssa.
Tervetuloa!

****

Tulossa: su 29.10. klo 17 Tene Ruubelin nukketeatterin "Häät vai pulmad" - tule mukaan kokemaan virolais-suomalaiset juhlat, joissa yllätyskäänteitä riittää!
Lippuvaraukset: virokeskus@gmail.com (ennakkohinta 10.10. saakka 17 eur, normaalihinta 22 eur)

****

Digiapua tarjolla! TSL Turku ja Viro-keskus tarjoavat käytännön apua kaikissa atk- ja puhelinongelmissa, tule rohkeasti kysymään! Risto Kruskopf päivystää Viro-keskuksessa keskiviikkoisin klo 13.30-15.30.

****

Vironkielen keskustelupiirit hyvässä vauhdissa, tule mukaan! Vapaamuotoiset keskusteluyhmät kokoontuvat maanantaisin klo 10 ja torstaisin klo 10.



 

Viro-keskuksen aukiolo

Viro-keskuksen aukioloajat syyskaudella 2023:

maanantaisin 10-14

tiistaisin 10-14

keskiviikkoisin 12-18

torstaisin 10-14


(viikolla 42, koulujen lomaviikolla avoinna ti ja ke klo 12-18, muina päivinä vain sopimuksen mukaan, soita 040 1475221)

torstai 21. syyskuuta 2023

Valgre-luento 2.10.2023

 Musiikkia ja luento Raimond Valgren elämästä:

Turun pääkirjaston Studiossa maanantaina 2.10. klo 17 - 19.
Raimond Valgren syntymästä on kulunut tänä vuonna 110 vuotta. Vaikka hänen muut 60 lauluaan ovat jääneet suomalaisille vieraiksi, Saarenmaan valssi on sykähdyttänyt monia. Kirjailija Harri Raitis avaa meille ikkunan Valgren elämään kiehtovalla luennollaan, joka valottaa säveltäjän taustaa ja tarjoaa syvällisen katsauksen hänen luomistyöhönsä.
Ilta huipentuu musiikkiesitykseen, kun Pekka Saarela astuu lavalle esittämään upeita suomennoksiaan Valgren lauluista. Saarelaa säestää Ari Hakulinen harmonikallaan. Tulkinnat tuovat uuden ulottuvuuden näihin sävelmiin, ja yleisö pääsee nauttimaan musiikista, joka on kulkenut aikojen läpi. Tule mukaan unohtumattoman iltaan joka yhdistää tarinankerronnan ja musiikin lumon!
Tapahtuma on maksuton, tervetuloa!

Retki Tuorlan observatorioon 14.10.2023


RETKI Tuorlaan 14.10 Klo. 11-12.45 (ja sen jälkeen mahdollisuus mennä yhdessä omakustanteiselle lounaalle).

Tutustutaan yhdesssä Tuorlan observatorioon ja nähdään planetaariossa tähtitaivas-elokuva - huikea elämys 180 asteen puolipallokuvussa.

Retki ja elokuva sopivat kaikenikäisille. 

Hinta: 10e

Sitovat ilmoittautumiset 6.10 mennessä: virokeskus@gmail.com


Turun kirjamessut 2023

 Turun Kirjamessuilla 29.9.–1.10.2023 nähdään jälleen laaja kattaus virolaista kirjallisuutta!

Paikalla on iso joukko Viron eturivin kirjailijoita, mm. Mudlum, Elo Viiding, Kai Aareleid ja Tiit Aleksejev. Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupungista keskustelevat Mart Kivastik ja Paavo Matsin sekä Itämeren turvallisuustilanteesta Kaja Kunnas ja Marjo Näkki.
Viro-osaston ja -ohjelman ovat tuottaneet Tuglas-seura, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Viron kustantamoiden liitto ja Viron Helsingin suurlähetystö yhteistyössä kustantamoiden kanssa. Viron maaosastolla A/42 ovat myös Tartto 2024, Turun Tuglas-seura sekä Varsinais-Suomen Viro-keskus.
Viro-keskustelut messuilla:
PERJANTAI
Klo 15.30 Kuisti
Mudlum: Tätini Ellen (Enostone, suom. Heidi Iivari)
Haastattelijana kirjailija Eveliina Talvitie.
LAUANTAI
Klo 12.30 Agricola
Elo Viiding: Tuhannelle äänelle (Kustannusliike Parkko, suom. Katja Meriluoto)
Haastattelijana Turun kulttuurijohtaja Anu Laitila.
Klo 16.30 Kuisti
Kaja Kunnas & Marjo Näkki: Itämeren turvatarkastus (Gummerus)
Haastattelijana Pauliina Pietilä.
SUNNUNTAI
Klo 10.30 Puisto
Kai Aareleid: Tyyni valtameri (S&S, suom. Outi Hytönen)
Haastattelijana kirjailija Sirpa Kähkönen.
Klo 14.30 Auditorio
Tiit Aleksejev: Puutarha vailla muureja (Enostone, suom. Hannu Oittinen)
Viron kirjailijaliiton puheenjohtaja Tiit Aleksejevin kanssa keskustelee Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen.
Klo 15.00 Kuisti
UNESCOn kirjallisuuskaupunki Tartosta keskustelevat viime ja tämän vuoden Tarton kaupunginkirjailijat Paavo Matsin (Leninin valssi, Enostone, suom. Heidi Iivari) ja Mart Kivastik (Barbarus, Atrain&Nord, suom. Anna Kyrö). Haastattelijana tartonsuomalainen runoilija ja kääntäjä Heidi Iivari.
Turun kirjamessujen koko ohjelma löytyy osoitteesta www.kirjamessut.fi. Viro-ohjelman suoratoistoa voi seurata osoitteessa www.tuglas.fi/stream.
***

perjantai 25. elokuuta 2023

Viroa opiskelemaan!

Huomio huomio, Naantali, Kaarina, Lieto, Loimaa! Viron kurssit alkavat pian, valitse sopiva itsellesi:


EESTI KEELE KURSUSED


Naantalin opistolla 6.9.2023-3.4.2024
Viroa aktiivisesti (luokassa tai etänä - hybridi) 

Kaarinan opistolla
UUSI! Viron alkeiskurssi Meie keelesild 8.9-.2023-12.4.2024

Viron alkeiskurssin jatko 8.9-.2023-12.4.2024

Liedon opistolla 8.9.2023-12.4.2024
Kohtume Eestis - viron jatkokurssi

Loimaan työväenopistolla 11.9.2023-8.4.2024
Jälle Eestis Viron jatkokurssi

Kohtume Eestis. Viron peruskurssin jatko:

perjantai 11. elokuuta 2023

Tampereelle virolaiseen kansanjuhlaan 27.8.2023

Tule mukaan Tampereelle kannustamaan Turun omaa kuoroa ja tanssijoita!

Virolainen kansanjuhla Laikun kulttuuritalon edessä 27.8. klo 15-17

Lähdemme koko päivän 🚌 reissulle 27.8.:
Bussin lähtö Kaarinasta klo 7:25, Turun tuomiokirkon edestä 7:45 ja mukaan pääsee myös Runosmäestä ja Jäkärlästä. Paluu illalla samaa reittiä.
Aamupäivän puolella esiintyjät harjoittelevat, muut matkalaiset voivat tutustua Tampereen nähtävyyksiin (vaikkapa Särkänniemeen, Särkänniemeen 🥳)
Iltapäivä kuluu virolaisessa kansanjuhlassa hienoa ohjelmaa nauttimassa 🎉🎉🎉
Bussireissun hinta: 36 eur/henkilö (perhehinta sopimuksen mukaan riippuen lasten iästä, kysy toimistolta)
Ilmoittaudu: virokeskus@gmail.com
Tervetuloa mukaan hauskalle reissulle!
Meitä kuljettaa Matka Hyrkäs 🚌🚌🚌